Mutta itse Skandinavian alku-asujaimista on pitkällinen riita kestänyt oppineiden kesken. Jo mainio Leibnitz piti Lappalaiset koko Skandinavian alku-väestönä, ja Lappalaisten omatkin muinais-muistot tulivat puolustamaan oppineen Saksalaisen arvelua.[57] Myöhemmin ovat Ihre, Lagerbring, Porthan, sekä Rask ja Geijer pitäneet asian epäilemättömänä, nojaten sekä muinais-taruihin että kieli-seikkoihin. Sitä vastoin Suhm ja Hallenberg, vieläpä viimeisinä aikoina Keyser ja P. A. Munch ovat tahtoneet niin paljon kuin mahdollista supistaa Suomen-suvun siaa Skandinavian alku-historiassa. Asia rippuu isommalta osalta siitä, kuinka käsitetään Skandinavian satujen mainitsemat nimitykset: Jotun eli Jättiläinen, Thurs, Troll, Dverg eli kääpiö j.n.e. Ett'eivät paljastansa ole kuvituksen synnyttämiä sadullisia olentoja, vaan todellakin merkitsevät vanhoja asujaimia Skandinaviassa, näkyy selvästi Islannin historiallisista saduista. Mutta ei ainoastaan yhtä olemassa ollutta kansaa, vaan varmaankin kaksi eri kansakuntaa käypi näissä satujen mainitsemissa nimissä eroittaa. Tämä mielestäni ei ole paljas todennäköisyys, vaan täysi teko-asia, joka seisoo historiallisten todistusten nojassa. Tahdon vähäistä laveammin selittää nämä todistukset.
Ensiksi nähdään selvästi, että Jotunit eli Jättiläiset ovat olleet todellista kansaa, joka jo ennen Asaen tuloa on Skandinaviassa asunut, mutta sittenkin monta vuosisataa pysynyt näiden uusien tulijain keskellä ja rinnalla, milloin heidän vihollisinansa milloin ystävinänsä. Niinpä lausutaan Hervarar-sadun alussa: "Ennen Asaen tuloa Pohjan maihin, asui pohjaisilla seuduilla Jättiläisiä ja Puoli-jättiläisiä; tapahtuipa sitten (Asaen tultua) paljon sekaannusta kansain välillä, Jättiläiset naivat Mannheimista (Ruotsin Asa-kansasta) ja muutamat Jättiläiset naittivat myös sinne tyttäriänsä".[58] Erittäinkin jutellaan, etjä Njord, Odin'in seuraaja, otti Jotunilaisen naisen, nimeltä Skade, joka ei kuitenkaan sopinut hänen kanssansa, koska Nord tahtoi asua meren lähisyydessä, mutta Skade tuntureilla, missä oli tottunut hiihtämään ja metsästämään. Samaten Frey, Njord'in seuraaja, nai Jotunilais-tytön, ja myöhemmiltä aioilta mainitaan useita mahtavia miehiä, jotka isän tai äidin puolelta olivat jättiläis-sukuisia. Mutta painavin esimerkki on Harald Kaunotukan naiminen 9:nnellä vuosisadalla. Hänen aikanansa vielä oli eteläisessä Norjassa eräs Jotunilainen Svasi eli Svade; tämä kutsui kuningasta pitoihin joulu-aattona, jolloin Harald niin rakastui hänen tyttäreensä, että hän otti sen puolisokseen, ja sittemmin, kun se häneltä kuoli, unohti surusta koko valtakuntansa ja oli muuttua mielipuoleksi. Yleensä Jotunilais-neidet kuvataan valkea-verisiksi sulottariksi, sinisillä silmillä ja kullan-karvaisella (punaisella) tukalla.[59] Mutta ettei Jotunilaisten ja Skandinavilaisten väli aina ollut tätä rauhallista laatua, todistavat yltäkyllin jälkimäisten jumaluus-sadut, joissa Asaen taistelukset Jotunilaisia vastaan nähtävästi kuvailee maan valloitusta uusien tulijain kautta. Historiallisilta aioilta ei myöskään puutu todistuksia, että viha vallitsi Jotunilaisten ja Skandinavilaisten välillä. Islantilaiset kertomukset, jotka nimittävät tämän vihollis-kansan: Jättiläiset, Vuorilaiset, Thursit, Jotunit ja Trollit, kuvaavat heitä vihan väreillä, sanoen heidän asuvan vuoren luolissa, pukeutuvan raakoihin vuotiin, harjoittavan noitumista ja yöllisiä ryöstö-retkiä, eikä heillä olevan mitään muuta hyvää tapaa, kuin että lupauksissaan lujasti pysyivät. Eräs kertomus Adam bremeniläisen tykönä todistaa, että vielä 11:nnellä vuosisadalla tekivät vuori-seuduiltansa aiottaisin pelättäviä ryöstö-retkiä Ruotsin puolelle.[60]
Paljoa vähä-pätöisemmän sian Skandinavian taruissa pitävät Dvergit eli kääpiöt. Nämäkin asuvat vuorenluolissa, ovat taitavia noituria ja yhtyvät joskus naimisiinkin Skandinavilaisten kanssa. Mutta kun Jättiläiset kuvataan roteviksi ja voimakkaiksi, ovat kääpiöt sitä vastoin heikkoa ja pieniläntää väkeä, jonka ainoa mahti on viekkaus ja noituminen.[61] Tästä käypi arvata, että Skandinavilaisten tullessa Jotunit jo ovat vallitseva kansa, mutta Dvergit vanhempi ja halvempi väestö.
Näitä molempia, Jotunit ja Dvergit, ei siis käy yhdeksi kansaksi ymmärtää. Kuitenkin käytetään heistä yhteisesti nimet: Troll ja Finn, josta on arvaaminen että ovat yhtä sukua olleet. Jälkimäinen näistä nimistä liittää tarujen hämärät haahmot nykyisyyden tunnetuihin kohtiin; se on sama nimi, jonka Norjalaiset vielä meidän aikoina antavat Lappalaisille. Taruissa se alku-peräisesti näyttää olleen Dvergien oma, mutta myöskin Jättiläinen Tjasse (Tjazi) nimitetään Finniläis-hallitsija,[62] ja Svasi, joka naitti tyttärensä Harald Kaunotukalle, kutsutaan sekä Jotuniksi että Finniksi. Myöskin nimitys Troll lienee alku-peräisemmin merkinnyt Dvergien kansaa, mutta käytetään usein myös Jotuneista.[63] Tästä nimestä on nähtävästi sana: thräll, träl, orja; sillä luonnollista on, että voitetun vihollis-kansan nimi tuli orjuutta merkitsemään. Mutta paitsi sitä on itse sana troll tullut merkitsemään noitumista, ja niinkuin jo on mainittu, olikin taikaus Dvergien etevin mahti. Minun ei tarvitse muistuttaa, että Suomen-sukuisilla kansoilla ja Turanilaisilla yleensä loitsiminen aina on ollut ylen suuressa vallassa. Mutta erittäin on merkittävä, että se taikaus-laji, jota Odin osasi harjoittaa, ja joka pidettiin kaikkien voimallisimpana, kutsuttiin: veidr, ja tämä ei ole Skandinavilainen sana, vaan Lappalainen: seida, merkiten taikausta, taikakalua.[64]
Epäilemättömäksi nyt mielestäni saapi katsoa, että ne Finnit, joita muinais-tarut toisella nimellä kutsuvat Dvergeiksi, ovat samaa kuin nyky-aian Lappalaiset; sillä tässä kohden on säilynyt herkeämätön jakso, joka liittää muinaisuuden ja nykyisyyden yhteen. Niinkuin Rask on osoittanut, käypi paikan-nimissä yli koko Skandinavian, vieläpä Tanskassa asti, keksiä Lappalaisia jälkiä,[65] ja luultavaa on, että Lapin kansa on Skandinaviassa se alku-väestö, joka etelässä asuessaan vielä käytti kivisiä aseita.[66] Olen jo sanonut todennäköiseksi, että muun Euroopan alku-väestö on tälle likeistä heimoa, ja tällä tavoin saisimme arvata Lapin kansan ikää Euroopassa kentiesi pariksi tuhanneksi vuodeksi e.Kr. Mutta tästä kansasta täytyy kokonansa eroittaa ne Finnit, joita muinois-tarut tavallisesti nimittävät Jotuneiksi, Jättiläisiksi, Thurseiksi. Ett'ei pieniläntä Lappalainen ole voinut kuvituksessakaan muodostua Jättiläiseksi, on jo itsestään silmiin-astuva asia. Mutta muinais-tarukin näyttää tässä kohden säilyttäneen merkillisen todistuksen, joka väärin ymmärrettynä on synnyttänyt kyllä kummallisia hairahduksia Pohjan muinais-historiassa.
Tämä todistus on niinkutsuttu "Fundinn Noregr" eli juttu kuinka Norjanmaa sai asujaimensa ("Hversu Noregr bygdist"), joka tosin nykyisessä tilassan ei ole vanhempi 13:tta vuosisataa ja erinäisissä tiedoissaan on historiallista arvoa vailla, mutta kuitenkin yleisessä tarkoituksessansa näyttää sisältävän tärkeän teko-asian.[67] — "Nyt on kertominen kuinka Norja ensin asutettiin"; näillä alkusanoilla ilmoitetaan sadun tarkoitusta. Sitten seuraa tarullinen sukujohto: "Fornjotr oli kuninkaan nimi; hän vallitsi Jotlannissa, joka kutsutaan Finnlanniksi (Suomi) ja Qvenlanniksi (Kainunmaa); se on itä-puolella sitä meren-lahtea, joka menee Kantalahtea (eli Vienan merta) kohden ja jonka me nimitämme Helsingjabotn (Pohjanlahti.) Fornjotr'illa oli kolme poikaa; yhden nimi oli Hlerr, toisen Logi, kolmannen Kāri". — Kārista luetellaan seuraavat polvet: Jōkull eli Frosti, Snār ja Thorri, joka viimeinen mainitaan hallineen Jotlannissa,[68] Kvenlannissa ja Finnlannissa; Kvenit muka hänelle uhrasivat talvi-sydännä, saadaksensa lunta ja suksi-keliä. Thorrilla oli kaksi poikaa, Norr ja Gorr, ja yksi tytär, Goe. Goe katosi näkyvistä, ja veljekset lähtivät häntä etsimään, kumpikin eri tiellä. Gorr kulki mertä myöten eikä mitään löytänyt, mutta Norr ja hänen seuransa lähti suksilla hiihtämään, karkoitti Lappalaiset, jotka tahtoivat estää häntä menemästä Kiōl'in yli, ja valloitti sodalla kylät ja maat sen lahden ympäri, "joka nyt kutsutaan Thrandheimiksi." Etelä-norjassa hän vihdoin löysi sisarensa, vieläpä kohtasi veljensäkin, jonka kanssa nyt jakoi vallan niin, että Gorrille tuli saaret, mutta Norrille mannermaa. Sitten hän palasi siihen maahan, jonka oli valloittanut ja nimitti sen Norveg. Hänen jälkeisensä jakoivat maan keskenänsä pienempiin valtoihin.
Jokainen nyt helposti havaitsee, että koko tämä suknjohto sisältää olemattomia henkiä; muutamat niistä merkitsevät luonnon voimia, niinkuin Logi tuli ja Kāri tuuli, toiset taas, niinkuin Norr, ovat kyhätyt paikallisten nimien selitykseksi. Mutta sadun valta-ajatus kuitenkin on merkittävä, koska se johdattaa Norjan ensimäiset asujaimet "Jotlannista, joka kutsutaan Finnlanniksi ja Qvenlanniksi." Että tämä Jotland tässä on Jotunien maa, samaa kuin satujen tavallisempi nimi Jōtunheim, tulemme kohta tarkemmin näkemään. Tässä ensin on kysyminen, kutka ne asujamet olivat, jotka nyt Vienan ja Pohjanlahden väliltä tunkeusivat Kiōl'in yli Norjaan. Uudemmat Norjalaiset historioitsijat, esim. Rud Keyser ja P. A. Munch, ovat sitä tietä tahtoneet johdattaa Norjan Skandinavilaiset asukkaat sekä siihen sovittaa myöskin Fundinn-Noregr-tarun.[69] Mutta sadun oma sisällys viittaa selvästi Jotuneihin. Fornjotr, joka nähtävästi on ymmärrettävä Fornjōtun, s.o. Muinais-jättiläinen, mainitaan muutoinkin Jotunina; samate Frosti ja Snār. Täydellä syyllä siis muistuttaa Keyser'kin, että tarun yleisestä johdosta kävisi päättää, Norjan vallitsevan väestön olleen Kveniläistä (Suomalaista) syntyperää, vaikka hänestä semmoinen päätös on hullutusta.[70] Hän ei katso mahdolliseksi, että toinen vallitseva väestö olisi voinut ennen Norjalaisia asua Norjan maassa, ja että osa tästä väestöstä olisi voinut sekaantua myöhemmin tulleisin Skandinavilaisiin, jättäen heille perinnöksi jonkun määrän omia muinais-muistojaan. Mutta juuri semmoinen arvelu saapi kylläksi puolustusta tunnetuista historiallisista kohdista. Wielä 9:nnellä vuosisadalla, siis historiallisena aikana, mainitaan useat miehet, jotka olivat seka-sukua (Halftroll, Half-risar, Thussablendingar),[71] ja toisia Jotunilaisia jälkiä tavataan itse Skandinavilaisten jumaluus-opissa. Thor, ukkosen-ilman haltia, on alkuperäänsä nähtävästi Jotunilainen jumala, joka vasta myöhemmin on siirtynyt Asaen jumaluus-oppiin, kun osa entisistä asujaimista jo oli yhdistynyt vasta-tulleiden Skandinavilaisten kanssa.[72] Silläpä uskottuakin, että orjat kuoltuansa eivät tulleet Odin'in Valhallaan, vaan Thor'in luoksi, joka siis näytti olevan heidän omituinen jumalansa.[73] Mutta mahtavienkin miesten seassa mainitaan Thorin hartaimpina palvelijoina juuri ne, joiden oma sukuperä kehutaan jollakin lailla Jotunilaiseksi, esim. Hlade-jaarlit Norjassa. Merkittävä on, että juuri Norjanmaassa Thor enintä palveltiin, ja että sadut varsinkin Norjanmaassa viittaavat muinaiseen Jotunilais-väestöön. Sielläpä muka ennen oli Jättiläisiä asunut, kunnes kuolivat sukupuuttoon jott'ei jäänyt kuin kaksi Jättiläis-naista; sitten tuli maailman itä-seuduilta "ihmisellisiä miehiä" (Skandinavilaisia), jotka ensin kärsivät paljon pahaa Jättiläis-naisilta, kunnes alkoivat avuksensa huutaa "punapartaista" Thoria, joka vasarallansa tappoi Jättiläis-naiset.[74] Tämän mukaan eroitetaankin Thorissa kaksi eri muotoa. Vanha Thor on "Ǒku-Thor", Thor vaunuissa ajajana,[75] joka ukkosen-ilmassa kulkee Dvergiä hävittämässä. Semmoisena hän nähtävästi on Jotunilainen jumala, ja hänen nimensä on selvästi sama kuin Wirolaisten Tara ja Ostjakkien Tūrm eli Torom Ukko ylijumala. Mutta saatuaan siansa Odinin rinnalla "Asa-Thor'ina", on hän muuttunut "Jättiläisten surmaajaksi", joka "kukistaa Muinais-jotunilaisten jumalien alttarit."
Jos nyt, niinkuin näistä seikoista päätän, Jotunit ovat todellista kansaa, joka ennen Germanilaisten asujainten tuloa on pitänyt Skandinavian hallussansa, niin on kysyminen: mitä sukua on tämä vanhempi kansakunta ollut? Olen jo edellisessä osoittanut todennäköiseksi, ett'ei Lapin kansaa tässä ole arvaamista, vaan että Jotunit nähtävästi olivat maansa valloittaneet Lappalaiselta alku-väestöltä. Mutta että Jotunitkin yhtä-hyvin olivat Suomen-sukua, on mielestäni enemmän kuin todennäköistä. Ensiksi hekin mainitaan Finniläis-nimellä, ja nimitykset Jōtunheim ja Finnland ovat Islannin muinais-runoissa yhtä. Tämä Jōtunheim on ensinnä pohjois-puolella Asaen asuntoa, sitten itäpuolella merta nykyisessä Suomenmaassa, mutta siirtyy myöhemmissä saduissa yhä idemmäksi Pohjois-Venäjän seuduille, sitä myöten kuin tieto Suomen-sukuisista kansoista lavenee.[76] Että nyt kaikilla näillä seuduilla, mihin Jōtunheim milloinkin sioitetaan, ei ole muinaisuudessa muuta väkeä asunut kuin Suomen-sukuista, se mielestäni on toinen todistus Jotunien Sumnen-sukuisuudelle.
Tätä vastaan on muistutettu, että satujen Jotunit ja Finnit useinkin kantavat Skandinavilaisia nimiä, esim. Frosti ja Snār. Mutta Raskin vastaus on kyllä luonnollinen, että nämä nimet ovat käännöksiä alku-peräisistä Jotunilaisista; itse Frosti on siihen esimerkkinä, koska sen toisintona tavataan Jōkul, jonka juuri on Lapin jegn, Suom. jää, Unk. jég. Useat muut Jotunilais-nimet eivät olekkaan Skandinavian kielestä, vaan käyvät helposti johtaa Suomen-sukuisista, esim. Tjazi, Lapin tjatse, vesi, Svasi eli Svade, Suom. susi (Omanto suden), Raumr eli Raumi, Suom. rauma, salmi (josta Norjassa paikannimet: Raum-á, Raumsdalr, Raumelfi, Raumariki).[77] Itse Loki, tämä Jättiläinen, jolla on paholaisen virka Asa-opissa, on verrattava Syrjänin sanaan ljok, paha, häijy.[78] Rask on myöskin osoittanut, että useat Jotunilaiset nimet sittemmin ovat tulleet tavallisiksi Skandinavilaisten seassa; niinpä Finn vielä käytetään Islannissa, Samr (Lapin Same, Suomen Suomi) tavataan myöskin miehen nimenä,[79] ja lisäksi löytyy itse nimi Suomi niiden lähettiläisten joukossa, jotka Tanskan kuningas Hemming v. 811 pani rauhan-tekoon Eiderin tykönä.[80]
Näistä kaikista syistä katson epäilemättömäksi, että Skandinavian Jotunit ovat olleet Suomen-sukuista kansaa. Mutta paljoa vaikeampi on tarkoin määrätä, mika sia sille on annettava Suomen heimojen seassa. Jos kävisikin toteen näyttää, että nuo historiallisena aikana mainitut Kainulaiset eli Kvenit olisivat samaa kuin Jotunit muinaisuudessa, se ei sittenkään meitä paljon auttaisi; sillä Kvenien kansallisuus on yhtä hämärässä. Luonnollisesti tulee tässä eteemme se kysymys, kutka ovat alku-asujamina olleet tässä omassa Suomenmaassamme, joka, kuten jo mainitsin, myöskin Jōtunheimiksi nimitettiin. Että Lappalaisia on täällä muinoin asunut yli koko maan, on kylläkin todistettu asia; mutta nämä olen jo edellisessä eroittanut pois Jotuneista. Tosin nyt meidänkin muinais-tarut mainitsevat erästä Jättiläiskansaa, nimittäin Hiidet eli Hiiden väki. Kuitenkin ovat Suomen runojen Hiidet vielä enemmin tarullisia ja himmeitä olentoja kuin Skandinavian Jotunit. Lönnrot on todistanut, että Suomen sana hiisi on yhtä kuin Lapin sana seida, ja arvelee edellisen muodostuneen jälkimäisestä.[81] Että se koskaan olisi merkinnyt todellista kansaa, ei runot suinkaan ilmoita. Samaten Jättiläiset eli Metelin-jättiläiset, joista runot eivät mitään virka, saattavat tuskin johdattaa satujen maailmasta historian alalle. Parempi toivo olisi toimittaa Pohjolan kansalle jotakin historiallista arvoa, jos ei semmoinenkin yritys veisi liian kauas nykyisestä aineestamme. Ylipäänsä Suomen kansan muinais-muistot eivät ole aivan vanhoja; sillä itse kansa on tuhatta vuotta myöhemmin kuin Skandinavilaiset asettunut asuinsioillensa.