Mutta Suomenmaan paikan-nimissä näyttää meille ilmaantuvan todistuksia, että ennen Suomalaisten tuloa joku vanhempi väestö, paitsi Lappalaiset, on Suomenmaassa asunut. Jo Castrén muistutti, että nimi Jurva on Syrjäniläinen (sanoista jur pää ja va vesi), mutta näyttää ajatelleen, että Suomalaiset olivat tuoneet sen mukaansa itäisiltä seuduilta.[82] Nykyisin on D. E. D. Europæus osoittanut, että tämmöisiä vieraita nimiä löytyy varsin suuri paljous yli koko maan,[83] ja tämä seikka mielestäni todistaa täydellisesti, että niitä kansoja, joiden kielistä nimet johdetaan, on ennen asunut Suomenmaassa; sillä mahdotonta on ajatella, että Suomalaiset tänne siirtyessään olisivat antaneet vieras-kielisiä nimiä niille uusille paikoille, joihin tulivat. Nämä vieras-kieliset paikannimet ovat kahta laija: Ostjakkilaiset ja Syrjäniläiset. Näistä edelliset näyttävät olevan rajoitettuna pohjoisemmassa piirissä; sillä Saimaasta etelään päin ei niitä paljon tavata; Venäjän puolella ovat vahvimmassa ylisen Oniega-joen ja Suhhonan välillä. Syrjäniläiset nimet sitä vastoin ulottuvat yli koko Suomen ja ovat Venäjän puolella lukuisimmat eteläpuolella Valget-järveä. Tämä asia tosin tarvitsee ja ansaitsee avarampaa tutkimusta; mutta että siinä ylehensä perää on, ei ole epäilemistä, ja muutamat esimerkit ovat erittäin todistavia. Tuloma-joki Lapissa lähtee Nuottajärvestä Jäämereen; mutta itse Tuloma eli oikeastaan Tulova merkitsee: nuotta-vesi Syrjäniksi. Imandra kutsutaan Lapiksi Oaivjäyr, s.o. pää-järvi, mutta on itse Ostjakin kielinen, merkiten: emä-järvi (Vogulin kielessä: tor, järvi); samaten myöskin Imatra, joka oikeastansa lienee ollut Saimaan nimi. Merkittävä on nimi Lapua (Lap-va, Lapin-vesi), koska se näyttää todistavan samaa, kuin nimet Lapvesi, Lappajärvi todistavat Suomalaisten suhteen, nimittäin että Syrjäniläistenkin tullessa Lappalaiset jo olivat maan vanhemmat asukkaat. Tarpeellinen nyt olisi tämän viittauksen mukaan tutkia paikannimiä Ruotsinkin puolella; sillä hyvin todennäköistä on, että nämä muinaiset Syrjänit tai Ostjakit ovat Skandinavian satujen Jotunit. Olemme jo nähneet, että Thor on Ostjakien Tūrm eli Torom, että Loki kentiesi on Syrjänin sanasta ljok. Mutta yhtäläisiä vertauskohtia lienee paljoa isompi määrä mahdollinen vasta löytää.

Ovatko siis, kysyttäneen, Ostjakit ja Syrjänit Suomenmaasta palanneet takasin Ural-vuoren seuduille? Sitä meidän ei tarvitse välttämättömästi päättää; sillä ne Sytjänin- ja Ostjakin-heimoiset, jotka Suomessa lienevät olleet, ovat saattaneet osaksi hävitä sukupuuttoon, osaksi hämmentyä Suomalaisiin ja Lappalaisiin. Kuitenkin on meille säilynyt nykyisten Ostjakien seuduilta muutamia himmeitä taruja, jotka näyttävät osoittavan, että joku osa sen-puolisista kansoista on ennen asunut lännempänä. Strahlenberg'ille vakuuttivat Tomilaiset Ostjak-Samojedit, että olivat tulleet "Sauomis Sembla'sta", joka, Strahlenbergin arvata, on joko Suomen tai Lapin maa.[84] Stepanov samaten mainitsee Jenesein Ostjakeilla olleen jonkun muinais-muiston läntisemmästä asumisestaan, ja Schönström tapasi Woguleilla, Ostjakien lähimmillä sukulaisilla, yhtäläisen tarun. Nämä muinais-tarut pitää Castrén perättöminä, tai vähäpätöisistä seikoista syntyneinä.[85] Mutta edellä-mainittujen teko-asiain kanssa yhdessä ne kuitenkin jotain painanevat.

Lopuksi vielä on mainitseminen, että Pohjois-venäjässäkin kulkee taruja muinaisesta väestöstä, niinkntsutusta Tshud-kansasta, joka on maailmasta kadonnut, muuttaen maan alle kumpuihinsa eli kurganiinsa, missä nyt muka rauhassa elävät rikkauksineen. Heidän pää-asuntonsa kuuluu olleen Koillis-venäjän joki-varret: Mesen, Pjosa, Petshora, Ishma, Pishma, Tsylma, Jugrina, Vorotin j.m., missä asuivat harvassa ja mainitaan milloin siirteleviksi paimentolaisiksi milloin pysyväisiksi tilallisiksi. Heitä kiitetään kekseliäiksi ja varsinkin taiteisin pystyviksi. Samojedit nimittävät heitä: Siirtje, ja sanovat heidän olleen maakunnan alku-asujaimina, jotka Samojedien tullessa pakenivat maan alle.[86] Samate juttelevat Syrjänitkin, että nämä muinaiset Tshudit heitäkin pakenivat, lähtien Petshoran-jokea alas ja viimein joutuen Kalgujeff-saarelle, mihin kuolivat ja katosivat.[87] Castrén on osoittanut, että nämä "vaalea-silmäiset Tshudit" eivät olleet mitään Pohjois-venäjän nykyisiä kansakuntia, vaikka epäilemättä samaa Suomen-sukua kuin Permalaiset, Syrjänit, Karjalaiset j.m., jotka Venäläiset nytkin kutsuvat Tshud-nimellä, mutta kuitenkin aina eroittavat muinaisista todellisista Tshudeista. Myöskin Lappalaiset mainitsevat erästä "Tjude"-kansaa, heidän muinaista vihollistansa, jota vastaan muka sotia kävivät.[88] Tämä kaikki todistaapi varsin samaa, mitä Skandinavian muinais-tarut sekä paikan-nimet Suomenmaassa, että joku mahtava, mutta nykyänsä kadonnut kansakunta on ennen muinoin hallinnut Pobjois-euroopan alaa. Että kokonaisia kansakuntia voi kuolla ja sukupuuttoon kadota, on teko-asia, josta nyky-aikoina näemme esimerkin Amerikan Ruskea-nahoissa, vieläpä lähempänäkin Samojedin kansassa, joka hautaansa kallistuu, ei ainoastaan muuksi muuttumalla, vaan myöskin elonvoiman vaipumalla, koska syntyneiden luku vuosittain on vähempi kuin kuolleiden.[89] Se on mahdotonta kieltää, että kansakuntien iässä löytyy sama nuoruuden ja vanhuuden vaihe kuin yksityistenkin elämässä, ja että heitäkin voi kuolema kohdata, kun ovat tehtävänsä tehneet, ikänsä eläneet, aialta jääneet. Tämmöinen epäilemättä on ollut Muinais-Tshudien, muinaisten Finniläisten ja Jotunien kohtalo. Mitä kansaa nämä oikeastaan lienevät olleet, sitä ei tutkimus nykyisillä apu-neuvoillaan voi tarkkaan määrätä. Mutta toivottava on, että tähänkin seikkaan vielä kielitiede tulee valoa levittämään.

Eikä ole tämä ainoa seikka, joka tällä alalla odottaa kieli-tieteen valaisemista. Ala leviää läntiseen ja eteläiseen Eurooppaan, ja kysymys herää, missä suhteessa Jotunit ja Muinois-Tshudit toiselta puolen sekä Euroopan alku-väestö toiselta seisoivat toisihinsa. Sula turhuus olisi tähän yrittää vastausta, niinkauan kuin ei kumpikaan verrattava vielä ole paremmin tunnettu. Ainoastaan se on muistutettavaa, että samatekkuin Skandinaviassa kaksi Suomensukuista kansaa käypi eroittaa ennen Arjalais-väen tuloa, niin etelässäkin Turanilaisuus on saattanut ilmestyä useassa eri kerroksessa. Kysymys Euroopan alkuväestöstä on siis moni-haarainen ja kaikki jyrkkä päätös petollinen. Ja kun myöhemmin tulemme Kreikkalaisten ja Romalaisten antamissa tiedoissa keksimään Suomensukuisia kansoja, esim. Weikselin seuduilla, ei ole helppo sanoa, ovatko nämä särjetyitä kappaleita Euroopan alku-väestöstä, vai etu-joukkoja jossakussa uudessa Aasiasta tulleessa siirto-jaksossa.

III.

Herodoton Skythat, sekä vanhan aian tiedot koillisesta Euroopasta ja luoteisesta Aasiasta.

Astutaanpa ulos satujen ja muistomerkkien hämäristä seuduista ja tullaan historian näköisille päivä-rinteille. Mutta petymme! Se on Arjan suku, joka päivän puolella istuu, ja Turanilaisuus saapi vielä vuosisatoja viipyä synkässä varjossaan. Kuitenkin siitä valosta, joka etelä-Euroopassa alkaa paistaa, saattanee joku säde tujahtaa pimeähän Pohjolaankin, varsinkin Suomensuvulle, joka kaikista Turanilaisista istuu lähinnä tämän valon lähdettä. Lähdemme kokoilemaan näitä harvoja valon-kipinöitä, — lähdemme katsastamaan mitä Kreikkalaiset ja Romalaiset lienevät tienneet Suomen-sukuisista kansoista.

Vasta jotenkin myöhään alkoivat Ponton-takaiset seudut Kreikkalaisille aueta, ja heidän tietonsa koillisesta Euroopasta eivät koskaan olleet hyvin tarkkoja.[90] Homero ja Hesiodo sekä heidän jälkeiset runoniekat antoivat korkeintaan muutamia himmeitä viittauksia, ja vaikka vuodesta 750 lähtien Kreikkalaisia uutis-kaupuukia alkoi syntyä Ponton rannikoilla, — ensin etelä-rannalla Kyziko ja Trapezunti, sitten pohjoisrannallakin: Olbia Hypanin (Bug'in) suulla v. 640 paik., Tanai, Fanagoria, Dioskurias j.m., niin että Ponton nimikin Kreikkalaisille muuttui tylystä (ἄξεινος) ystävälliseksi (εὔξεινος), — ei kuitenkaan isoon aikaan saatu sen pohjoisista rantamaista kuin epä-vakaisia taruja, joita vielä runoniekatkin, kukin mahtinsa mukaan, muodostelivat. Vasta Dareion retki Tonavan yli Skythoja vastaan v. 513 e.Kr. näyttää uudesta kääntäneen Kreikkalaisten silmät näille seuduille, ja historian isä Herodoto on ensimäinen, joka niistä jommoisiakin tietoja antaa.

Herodoto oli itse näillä mailla käynyt, mutta hänen tietonsa eivät ulotu aivan avaralle ja tarkat tietonsa käsittävät vieläkin ahtaamman alan. Lännessä päin hän tietää asuttavan Maris-virtaan (Theiss'iin) saakka, missä on Agathyrsien maa;[91] pohjassa hänen tietonsa ulottuu 53:nteen tai 54:nteen asteesen, ja idässä hän tuntee Tanain sen takaiset maat, mutta ei Wolga-jokea, ellei se Araxes, jonka hän asettaa Euroopan ja Aasian rajaksi, ole juuri Wolga.[92] Että Kaspian meri on umpinainen eikä mikään lahti pohjoisesta valtamerestä, arvaapi Herodoto oikeammin kuin kaikki hänen seuraajansa ennen Ptolemaioa, ja ylipäänsä saapi hyvin luottaa hänen kertomuksensa tunnollisuuteen, vaikka hän epäilemättä tuolloin tällöin saattaa olla eksytettynä. Mitä hän kaukaisemmista seuduista juttelee, on hän saanut kuulla osaksi Kreikkalaisten uutis-kaupunkien asukkailta saksi Ponton ranta-kansoilta, ja tähän tulee lisäksi Kaspian meren itäisestä puolesta joku vähäinen maine, jonka hän nähtävästi on saanut onkeensa Persialaisista lähteistä. Mutta Ponton pohjoisrannikon, varsinkin Hypanin ja Borysteneen seudut, hän tuntee omasta näkemästänsä, ja mitä tässä on keksinyt, hän kertoilee vilpittömällä totuuden tunnolla.

Juuri sillä alalla asui tähän aikaan mahtava eikä aivan sivistymätön kansakunta, jonka Kreikkalaiset kutsuivat nimellä: Skythat ja jonka asuntopaikat ulottuivat Tyraan (Dnisterin) ja Tanain välillä, taikka oikeammin sanoen Istron (Tonavan) suusta Maiotin järven länsirannalle, sekä meren rannasta pohjaseen 4000 stadiota eli lähes 70 Suomen peninkulmaa.[93] Nämä Skythat, vaikka yhtä kansakuntaa, olivat kuitenkin jaetut useihin lahkoin, joista muutamat elivät paimentolaisina, muutamat taas maata viljelivät ja muutamat näyttävät Kreikkalaisiakin sekaansa ottaneen. Heidän rajakansat olivat: lännessä Agathyrsit nykyisen Unkarin vuorimaissa, luoteessa Neurit Tyraan lähteillä, pohjassa Androfagit (ihmis-syöjät) ja Melankhlainit (musta-takit), koillisessa Budinit, sekä idässä Tanain ja Maiotin toisella puolella Sauromatat, vieläpä etelässä Taurit, nykyisen Krimin saarennossa.[94] Että nämä kaikki erisivät Skythaen kansallisuudesta, ilmoittaa Herodoto varsin selvästi, mainiten tavallisesti, että eivät suinkaan Skythoja olleet vaan omituista kansaa, omituisella kielellä;[95] ja mitä sisämaihin tulee, hän juttelee, että Skythat jotka lähtivät niissä käymään tarvitsivat seitsemän tulkkia seitsemää eri kieltä varten.[96] Emme siis voi ensinkään epäillä, että Herodoton Skythat ovat itsetyistä kansakuntaa, eikä vain joku yhteis-nimi, jolla hän olisi koillis-Europan kansoja yleensä tarkoittanut. Tämä on sitä tärkeämpi huomata, koska Kreikkalaiset yleensä käsittivät Skytha-nimen niin laveassa merkityksessä ja itse Herodoto, puhuessaan Oxon puolisista Sakoista, näyttää seuraavan samaa puhetapaa, kutsuen nämäkin Skythoiksi ja lisäten että Persialaiset antavat Saka-nimen kaikille Skythoille,[97] s.t.s. kaikille pohjanpuolisille kansoille. Mutta toisessa paikassa, kun puhe on Massagetoista, hän taas muistuttaa, että muutamat (ei Herodoto itse) pitävät nämä Skythalaisena kansana,[98] ja että Kreikkalaiset juttelevat Skythoista, mitä ei Skythoihin vaan Massagetoihin kuuluu.[99] Yleensä ei ollut Kreikkalaisten helppo eroittaa nämä pohjoiset kansat toisistansa, koska niiden elämä-laatu, vaate ja ulkomuotokin olivat melkein yhtäläisiä.[100] Mutta historian isä on melkein ainoa, joka tarkasti eroittaa Istron ja Maiotin väliset Skythat muista sen-puolisista kansoista, ja hänen selityksensä johdosta on usein koetettu määrätä niiden kansallisuutta. Koska muutamat tutkijat ovat luulleet keksivänsä niissä Suomen-sukua, täytyy minuu ottaa tämä seikka tarkastettavaksi.