(Eero menee luotsimajaan.)
VIKLUND. Annikki, saanko tanssia koko illan kanssanne?
ANNIKKI. Koko illanko? Jos ei juuri koko iltaa, niin ehkä vähempikin riittää!
(Nuoriso alkaa tanssia piiritanssia "Väki tuli saareen". Eero tulee luotsimajasta ja menee, katseltuaan raskain mielin toisten tanssia.)
Toinen kuvaelma.
Sama näyttämö kuin edellisessä. Auringon nousu.
VIKLUND. Annikki, te ette arvaa, kuinka minä nautin tästä luonnon raikkaasta elämästä! Meri on kuin suuri arvoitus. Sitä katsellessa muistuu mieleen niin paljon menneiltä ajoilta. Tuo kaukana häämöittävä maa pienine suruineen ja iloineen säälittää minua. Sen ihmisraukat kiusautuvat toistensa läheisyydestä ja pakkautuvat kuitenkin yhä lähemmäksi toisiaan. Toista on elämä täällä! Tämä tunne on niin omituinen ja valtaava, että se tempaa ihmisen arkipäiväisyyttä ylemmäksi ja kuitenkin se täyttää rinnan niin omituisella kaiholla.
(Alkaa hiljalleen laulella "Viel Vogel sind geflogen".)
ANNIKKI. Tuota laulua en ole kuullut. Se on hyvin omituinen. Mitä se tarkoittaa?
VIKLUND. Vallan yksinkertainen laulu, jossa lauletaan kaikista turhaan valuneista kyynelistä ja kaikista kuihtuneista ruusuista. — Niin, kuihtuneista ruusuista. Kaikki ruusut kuihtuvat. Kun minä joskus vuosien päästä palaan tänne saareen, olette tekin kuihtunut ruusu. Annikki, suokaa anteeksi, minä tahdon kutsua teitä sinuksi. Vuosien päästä olet sinäkin kuihtunut ruusu. Ja mitenkä ruusu voisikaan kauvan kukkia merituulissa.