Ajattelen monasti erästä asiaa.
(Nousee ja lähenee Annikkia.)
Ajattelen sitä, kukahan tämänkin ruusun taittaa. Älä säikähdä! Se on maailman meno. Onko sinulla jo sulhasta?
ANNIKKI. Mitä sillä tarkoitatte? Rakastettuako?
VIKLUND. Niin.
ANNIKKI. Kelläpä ei olisi rakastettua. Onhan se minullakin, vaikken oikein osaa tietää sitä rakkaudeksi. Olemme lapsuudesta saakka leikkineet yhdessä ja olemme hyviä ystäviä ja aijomme kai piakkoin mennä naimisiin. Hän on kelpo mies, mutta...
VIKLUND. Miksi sanoit "mutta".
ANNIKKI. En tiedä.
VIKLUND (On lähestynyt Annikkia ja kietoo kätensä hänen ympärilleen. Annikki vastustaa hiukan, mutta antaa sen kuitenkin tapahtua.) Annikki. Oletko koskaan tuntenut oikein voimakkaasti, kuinka sydän sykkii ja veri kiehuu ja elämä on korkeimmillaan? Ne ovat niitä hetkiä, joita varten koko elämä on olemassa ja niitä on harvoja. Elämän tyhjä raataminen tuntuu silloin niin kurjalta ja vähäpätöiseltä ja ajatukset sekaantuvat, kaikki on oikein ja kaikki väärin.
ANNIKKI. Minä en ymmärrä puhettanne. Noin ei minulle vielä ole kukaan puhunut.