(Kalastajat tulevat.)
PERTTULA. No, onko taulu valmis? Miksi panette sen piiloon? Olisi meikäläisenkin kerran pitänyt saada nähdä, miten sitä maalataan.
VIKLUND. Toinen kerta. Tämä ei ole vielä valmis. Käyttekö nuottaa vetämään?
PERTTULA. Jo on aika. Näin auringon nousussa se on tehtävä, muuten ei tule pyrstöäkään. Tytöt hoi nuotta mereen. Mitä vitkastelette? Käykää vaan veneeseen ja alkakaa potkea. Ei ne hailit laiskan nuottaan tule. — Kuka se siellä merellä laulelee. Kaunis ääni, taitaa olla Eero. Sillä on aina ne laulunsa, vaikka ne enimmäkseen ovatkin niin akkamaisen surunsekaisia.
MUUAN TYTÖISTÄ. Eeroko akkamainen?
KALASTAJA. Eipä mies, mutta laulut. Antaa naisten veisata Siionin kannelta ja muita ruikutuksia, mutta miesten tulee laulaa merestä ja sodasta. Niin juuri, saakeli, merestä ja sodasta. Soutakaa ulommaksi nuotta, ei ne hailit ole näin kallion kupeessa. Vielä vaan, vielä vaan! Nyt on hyvä. —
VIKLUND (On sulkenut maalilaatikkonsa ja korjannut syrjään muut työkalunsa.) Te olette sentään onnellisia ihmisiä täällä meren karilla!
PERTTULA. Vai niin.
VIKLUND. Mikä on tämän ihanampaa? Tyyni meri, kirkas yö ja aamulla varhain suuri punertava aurinko suoraan merestä.
PERTTULA. Kai, kai.