VIKLUND. Ette näy ymmärtävän, mitä tarkoitan. Olen suuri luonnon ihailija.
PERTTULA. Kai, kai. Kyllähän meilläkin on silmät ja kyllähän meistäkin tämä on kaunista. Onpa niinkin kaunista, että me täällä viihdyttäisi ilman naisseuraakin. — No joko on nuotta meressä? Tuokaa köydet rannalle. Kas noin. Alkakaa vetää, mutta varovasti. Yhäkö se Eero siellä merellä laulelee? Onko se mies ihan päästään vialla.
(Kalastajat vetävät nuottaa maihin ja mereltä kuuluu Eeron laulu.)
Merelle, merelle laulelen,
Merelle mieleni halaa,
Koska mun ainut armaani
Toista lempivi salaa.
Merelle, merelle lähden pois,
Merelle ainiaksi,
Että mun armaani luulisi
Minua vainajaksi.
Merellä oli minun kehtoni,
Merellä, merellä tuolla,
Merellä olen minä syntynyt
Ja merellä tahdon minä kuolla.
ANNIKKI (On laulua kuunnellessa alkanut nyhkyttää ja eronnut nuotanvetäjistä.)
PERTTULA. Vai koski se laulu Annikkiin? Katsokaapa hyvä väki, kuinka tyttöriepu alkoi itkeä.
ANNIKKI. Antakaa minun olla rauhassa! Vetäkää te vain nuottanne maihin.
PERTTULA. Kyllä se meillä on kohta kalliolla. Elä sinäkään jätä nuottaasi mereen. — Mitä kummaa? Mitä ne miehet siellä veneessä tekevät! No onko se Rasi taaskin tuonut viinaa mukanaan? Eivät ne selvät miehet noin veneessä mellastele. Ja Eerokin. No kaikkea sitä saakin nähdä!