ANNIKKI. Hyvä on. Minä tottelen. Kun tahdot, niin teen sen. Minä menen menojani, ja tee sinä samoin. Hyvästi!
(Menee.)
EERO. Annikki, älähän vielä! Tai mene vaan, minä en surusta kuole! En kuolekaan, vaikka ehkä luulet. — Vai oli teillä Pietarin kalansaalis, kolme korillista!
(On tätä lausuessaan lähestynyt Viklundin maalaustelinettä. Katselee hetken Annikin kuvaa ja paiskaa sen telineineen maahan.) Olipa se koko rymäys!
PERTTULA. Eero, miten uskallat? Sen saat maksaa.
EERO. Periköön maksunsa, mistä haluaa. Minusta ei enään ole maksajaksi. Minun rahani menee parempaan.
PERTTULA (Ottaa Eeroa käsivarresta.) Eero, nyt sinä et ole mies etkä mikään, tule pois majaan. Ajattelehan toki, miten huudat ja pauhaat kuin hullu.
EERO. Anna minun olla!
PERTTULA. Annikkiako sinä suret, kun olet noin mieliltäsi? Sano se suoraan! Olenhan vanha ystäväsi.
EERO. Ei minulla ole ystävää.