PERTTULA. Katsokaapa Eeroa! Oletteko miestä ennen nähnyt noin valjuna. Nyt hän tulee tännepäin. — Eero hoi, tuleppa katsomaan Pietarin kalansaalista! Vai onko sinulla muita saaliita kaupungista. Korjatkaa kalat koreihin ja viekää varjoon!
EERO (Tulee humalassa.) Korjatkaa kalat koreihin ja tehkää työtä. Vetäkää nuottaa tyynessä ja myrskyssä, kesällä ja talvella, kunnes joudutte kalojen omaan nuottaan ja saatte suunne täyteen suolavettä. Hikoilkaa kesät, palelkaa talvet ja nähkää nälkää vuosi umpeensa. Sitten on kaikki hyvä! Sitten on kaikki, niinkuin Jumala tahtoo!
ERÄS TYTÖISTÄ. No, no Eero! Hillitse kieltäsi. Ole pilkkaamatta. Ei tässä ole leikille sijaa.
EERO. Vai ei ole leikille sijaa. Luuletteko, että minä leikin. Kyllä vaan! Kun minä teille annan hyviä neuvoja, niin pitäkää hyvänänne. Vetäkää hailija ja syökää luita koko talvi. Kitukaa kesä, että sitä saatte tehdä talvellakin. Jospa tulisi taaskin se suuri myrsky ja pyyhkäisisi yhdellä vedolla kaikki veneet haileineen, ihmisineen meren pohjaan! Sitten ei olisi huolta talvesta, ei kesästä!
ERÄS KALASTAJA. No Eero, oletko sinä vallan vimmattu? Mikä sinua vaivaa?
EERO. Mikäkö minua vaivaa? Ei mikään! Ei Herra paratkoon mikään! Sanon vaan, mitä ajattelen. Kas Annikkikin on täällä? Päivää, päivää neitiseni. Eikö hienot sormet pilaannu nuotan köysistä? Suolavesi on hyvin kovaa. Vai ei vastata. Kysyn, kelpaavatko ne sormet herrojen kosketeltaviksi, jotka nuotan köysistä kovettuvat? Mitä? Vai itketään. Se on turhaa! Onhan sinulla niin suuria tuttavia, että pitäisi iloita.
ANNIKKI (On noussut kiveltä seisomaan.) Oletko sinä Eero? En tunne sinua, sillä se Eero, jonka tunsin, oli vallan toinen mies.
EERO. En tunne minäkään sinua. Se Annikki, jonka minä tunsin, oli vallan toinen tyttö. Vai ehkä tunsinkin väärin!
ANNIKKI. Jos vielä pilkkaat on kaikki loppu. Minä en sääli, jos minua ei säälitä.
EERO. En minäkään. Pilkkaan minkä jaksan, sillä muuta en voi. Juokse vaan muiden perässä ja juokse niille teille ainaiseksi, niin pääset pilkkaa kuulemasta!