EEVASTIINA. Kun et tule, ole tulematta. Matista tosin ei ole suurta apua, mutta kai minä jaksan tämän taakkani yksinkin kantaa loppuun saakka. Ovatko airot veneessä? Mennään sitten.
(Matti ja Eevastiina menevät.)
PERTTULA. Vetäkää pauloja tasaisesti. Noin. Perä alkaa näkyä. Vetäkää nopeammin. Noin vaan. Pekka hoi, tarvo kovasti, etteivät pääse ulos perästä. Hyvä on, pian perä maihin. Kas vaan, melkein puolillaan hailia!
VIKLUND. Kas vaan. Ja aivan kuin kirkkainta hopeaa!
PERTTULA. Onhan se joskus onni saarelaisellakin.
VIKLUND (Lähenee toisten hommatessa kalojen kanssa Annikkia.) Mitä sinä itket? Eihän sinulla ole mitään itkun syytä.
ANNIKKI. Eipä ei, mitenkä voin minä katsoa Eeroa?
VIKLUND. Tuota humaltunutta luotsiako. Säästä surusi siksi kuin hän selviää.
ANNIKKI. Ei hän ole humalassa, hän vaan tekeytyy. Kyllä minä hänet tunnen. Ei ole koskaan ennen juonut. Ja jos hän nyt on humalassa, on se minun syyni. Hyvä Jumala, tuolla hän jo tulee veneestään maihin. Katsokaa häntä! Menkää etemmäksi minusta!
VIKLUND (Menee syrjään.) Tämä kohtaus ei näytä hauskalta. Luotsi näkyy ottavan asiat liian vakavalta kannalta.