EERO. Niin juuri. Antakaa minun olla rauhassa. En minäkään teidän asioihinne sekaannu. Ja mikä minulla sitten olisi hätänä! Ei mikään! Vai luuletteko ehkä, että suren Annikkia? En rahtuakaan, tietäkää se!
VAINIO. No mene sitten kotiasi lepäämään! Mitä sinä turhaan olet vahdissa, vaikka ei olekaan vuorosi.
EERO (Nousee seisomaan.) En mene! En vaikka luulisitte mitä! Minä olen sanonut, että en lähde täältä vielä, enkä lähdekään. Mutta ehkä kohta! Kyllä huomaatte, kun lähden, olkaa varmat siitä!
(Astuu edestakaisin lattialla hetken ja vaipuu sitten synkkänä istumaan.)
VAINIO. Eero, kuule nyt vanhan miehen puhetta!
(Eero kavahtaa pystyyn.)
EERO. Minä en kuule kenenkään puhetta, olipa se kuka tahansa. En minä ole mikään paitaressu, jonka päätä silitellään.
(Lähtee torniin ja lausuu ylösmennessään.)
Olkaa huoleti, luotsivanhin, tällä kertaa ei tornivahti nuku!
(Menee.)