VAINIO. Kun kerran tuli puhe merestä ja saarelaisista, niin sanottakoon kerta kaikkiaan, että kaikki eivät kelpaa saaren asukkaiksi, sen olen kyllä kokenut. Joka ei täällä ole syntynyt, se älköön tänne asettuko, ellei hän ole sellainen mies, joka johonkin kelpaa.
(Katselee ulos akkunasta.)
Kova on ilma! — Olen katsellut meidän pappejamme täällä saaressa. Kun olin lapsi, oli täällä pappi, joka tuli tänne heti papiksi vihittyä. Hän oli karkea mies, joka oli luotu kalastajaksi, vaikka hänestä erehdyksestä oli tullut pappi; en siltä tahdo väittää, että hän olisi ollut huono pappi, päinvastoin. Mutta kalastajana hän oli parempi. Hän oli aina meidän kanssamme kalalla, kesät ulkoluodoilla verkoilla ja nuottaa vetämässä ja talvet talvinuotalla. Ja hän osasi iskeä reijät jäähän yhtä hyvin kuin kukaan muu ja kulettaa tankoa jään alla. Hän oli oikein mies, sellainen mies, jota me saaressa rakastamme. Sitten hän meni naimisiin. Savosta hän toi tänne vaimonsa, joka oli hento ja hieno kuin lapsi. Muistan selvästi sen päivän, jolloin hän saareen tuli. Minä olin isävainaani kanssa häntä mantereelta tuomassa. Kuinka me kaikki häntä ihmetellen katsoimme, kuinka me hänen kalpeaa hipiäänsä ihmettelimme! — Alussa hän oli vähän ylpeä, sitten hän asettui, kun näki, että me myöskin oltiin sitä. Ja kun hän näki, miten saaren naiset raatoivat, ei hän tahtonut olla muita huonompi. Hän alkoi seurata miestään kalamatkoilla ja kotona ollessa suolata hailia. Mutta sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä, sillä siihen hän ei ollut luotu. Hän kävi huonoksi ja heikoksi, sai pari lasta ja kuoli keuhkotautiin. Ja keuhkotauti, sehän se on saarelaisten tauti!
Pastorikin kuoli samana kesänä, kun oli matkalla sairaan luo. Taas oli suuri suru kylässä, sillä sellaista pappia ei meillä ole ollut eikä taideta saadakaan. Hän ei meille liikoja saarnannut, mutta kun hän saarnasi, osasi hän asettaa sanat niin, että me häntä ymmärsimme, sillä me emme kaikkea ymmärrä.
Sen jälkeen on meillä ollut monta pappia, mutta ne eivät täällä kestä monta vuotta. Ja mikä pahin, he ovat useimmat valittaneet huonoja tulojaan. Niinpä niin, mutta miksi he eivät elä niinkuin me muut, silloin me heitä rakastaisimme. Miksi he eivät kalasta?
KANERVO (Katselee ulos akkunasta.) Ja aina se meri vaan vaatii uusia uhreja. Tuolla se nyt on kivellä Kautolan uusi jahtikin, joka laskettiin vesille samana päivänä kuin tulimme saareen.
VAINIO. Niin, siellä se on ja sinne se jää. Se on täällä niin tavallista, ettei sitä enään juuri jaksa ajatellakaan. Antaa mennä vaan!
EEVASTIINA (Tulee.) Hyvää päivää! Minäkin tulin tänne katsomaan tätä Herran ilmaa. En tiedä, olen kuin päästäni vialla, kun ne meidän viimeiset verkot menivät viime myrskyssä Vahtiluodolla.
KANERVO. Lähdenpä tästä takaisin kotia. Ilmoittakaahan toki, kun Viklund tulee saaresta, sitä tulinkin vaan sanomaan.
(Menee.)