EERO. Kunhan olisivatkin sen tehneet!
LEENA (Itkee.) Eero, Eero, älä toivo toisten ihmisten kuolemaa!
EERO. Mitä se äidille kuuluu, mitä minä toivon! Ovatko he toivoneet sen parempaa minulle?
VAINIO. Huonosti purjehtivat. Kunhan ei heille todellakin kävisi pahasti. Minä menen torniin vahtimaan ja pitämään heitä silmällä.
EERO. Kyllä minä menen sinne. Olen ottanut vahdin ja tahdon olla vahtini loppuun.
VAINIO. Mene sinä vaan kotiasi lepäämään. Olet vahtinut kyllin.
EERO. En vielä, mutta ehkä kohta.
VAINIO. Tämä alkaa käydä arveluttavaksi. Mikähän tästä seuraa! Jos Leena koettaisi puhua hänelle.
LEENA (Puhelee Eerolle, joka kulkee kiivaasti edestakaisin.) Voi Eero poikani, mikä sinua vaivaa? Sanohan toki äidillesi! Miksi et vastaa? En ole ollut näin levoton sen jälkeen, kun isävainaasi hylkeenpyydössä jäi jäälautalle ja ajelehti Suomen lahdelle. Sinä olit silloin pieni poika pahanen. Ja nyt, nyt olen aivan yhtä levoton! Kuule Eero lapseni, kerro minulle kaikki! Ethän ole koskaan ennen ollut tuollainen.
(Yrittää lähestyä Eeroa, joka kääntyy kiivaasti äitiään kohden.)