KAUTOLA (Tulee.) Siellä se nyt on Onni, jahtini, joka nyt meni. Ja se oli neljäs.
VAINIO. Eihän sitä vahingolle mitään mahda.
KAUTOLA. Eipä, ei. Mutta kyllä se kirveltää. Minä rakensin sen niin hyvillä toiveilla ja siksi minä paninkin sille nimeksi Onni. Ei olisi pitänyt antaa sille sellaista nimeä. Taisi olla Luojan uhmaamista!
VAINIO. Rakenna uusi!
KAUTOLA. Millä minä uuden rakennan? Siihen menee vielä vuosia, ennenkuin saan niin paljon rahoja kokoon, että siihen kykenen. Onnikin maksoi kolmetuhatta markkaa ja lasti erikseen. Taitaa olla minun vahtivuoroni tänään, vaikka olinkin nyt poissa?
VAINIO. Mene vaan kotiasi, kyllä minä täällä olen vahdissa.
(Kautola menee.)
EEVASTIINA (Tulee.) Ei Leena arvaakaan, kuinka minua surettaa se Annikki. Olihan minulla niitä huolia ennenkin kylliksi ja nyt piti tuleman tämä vielä lisää. Ja minä kun toivoin, että Eero ottaisi sen, mutta ei se taida nyt enään siitä huolia.
LEENA. Kunpa se sillä olisi hyvä, ettei se siitä huolisi, mutta kun se vielä uhkaileekin. Ja hänellä on isävainaansa ylpeä luonto. Minkä hän päättää tehdä, sen hän tekee. Oikein kylmältä tuntuu kuulla hänen sanojaan. Ja siitä ei ole kauvan, kun hän oli reipas ja iloinen. Toivoi aina vaan pääsevänsä luotsiksi minun ja Annikin takia. Oletko kuullut, mitä hän sanoi minulle, kun määräys tuli.
EEVASTIINA. En.