Lakeija. Hovimestari.
LAKEIJA (Tulee kantaen viinikoria.)
Nyt, nyt mä olen ostanut jo viinit.
Kai appivaari kutsunut on vieraat,
ja tänään täällä vast' on riemujuhla!
Mun sydämmeni sykkii, suonet paisuu
ja rinta tuntuvi niin lämpimältä!
(Koputtaa voudin ovelle.)
Hei appivaari! Nyt on viinit täällä!
Sä varmaan vieraita jo kutsuit paljon!
(Ei vastausta.)
Hei appivaari! Hei! Tääll' olen minä,
no tullos toki ulos, että saamme
nyt häistä puhua!
(Ei vastausta.)
Tää kummallista
on vasta! Ymmärrä en lainkaan,
miks'ei mua avosylin vuotella
häätaloon, niinkuin aina sulhasmiestä.
Hei appivaari! Ootko kotona?
HOVIMESTARI (Huoneesta vihaisena.)
Sä mitä siellä räävyt? Tuki suus!
LAKEIJA (Hämmästyen.)
Mä? Mitä? Räävyn? Mitä tämä on?
HOVIMESTARI (Tulee.)
Niin juuri! Mitä ulvot sinä täällä?
LAKEIJA.
No, kautta Pietarin! En mitään käsitä!
HOVIMESTARI.
Se oikein on, kun suoraan tunnustat
sun suuren tyhmyytesi.
LAKEIJA.
Tyhmyyteni?
Mä mitä olen väärin toimittanut?
Täss' ovat viinit, jotka ostin häihin.
HOVIMESTARI.
Ken käski sua niitä ostamaan?
LAKEIJA.
Mua Colombina käski! Ette muista?
Margauxta, daadeleja, Madeiraa!
Täss' ovat kaikki, niinkuin näette,
ja aivan Colombinan mielen mukaan!
HOVIMESTARI.
Miks' sinä ostat viinit hänen häihin,
ne anna hänen sulhasensa ostaa!
LAKEIJA.
Sä mitä hourit? Hänen sulhasensa,
se olen minä!
HOVIMESTARI.
Mitä? Itse hourit!
Et sinä sitä ole koskaan ollut,
Et myöskään siksi tule.
LAKEIJA.
Kumman kumma!
Mä sulta hänet vasta juuri sain!
HOVIMESTARI.
Niin, saitpa kyllä, mut en tietänyt,
hän että on jo toisen miehen oma.
LAKEIJA.
Hän toisen miehen oma. Suostuihan
hän itsekin ja lausui mulle suoraan
mua lempivänsä.
HOVIMESTARI.
Hän ei nähtävästi
sua tahtonut vaan loukata!
LAKEIJA.
Vai niin!
Ja ken on sulhanen?
HOVIMESTARI.
Saat nähdä vielä!
LAKEIJA.
Tää tottamaar on vallan ihmeellistä!
Mä kihlaan tytön, kaikki hyvin käy.
Ja sillä aikaa, kun mä häitä varten
oon ostamassa viinejä, niin hän
jo toisen ottaa. Ken se mahtaa olla?
Kai joku suuri naisten sankari,
mies pitkä, suora, häikäisevän kaunis,
mi katseellaan jo kohta valloittaa,
min naisen tahtoo. Virka, ken hän on?
Viidestoista kohtaus.
Edelliset. Narri.
NARRI (Ylpeillen.)
Se olen minä!
LAKEIJA (Hämmästyen.)
Sinä! "Pater Paulus!"
NARRI.
Niin minä! "Pater Paulus."
LAKEIJA (Hovimestarille.)
Onko totta?
HOVIMESTARI.
On.
COLOMBINA (Ikkunasta.)
Isä, isä, tule heti tänne!
HOVIMESTARI (Lähtee.)
NARRI.
Nyt kuulit sen, ken ompi sulhanen.
LAKEIJA.
Ja kuinka, kuinka käy nyt minun häiden?
NARRI.
Näin ollen, tässä tapauksessa
ne täytyy lykätä. Mä vietän häitä nyt!
LAKEIJA.
Sen konna! Ryöstit multa Colombinan!
NARRI.
Top! Pikkuhiljaa! Malta hetkinen!
Sun pitäisihän itse ymmärtää,
mun kaltaiseni mies sun kilpakosijana
kyll' aina voittaa! Katso minua!
Tää mieskö naisia ei hurmais? Mitä?
Mä vietän häitä nyt! Sä tiedä se!
LAKEIJA.
Et vietä, vannon sen, mun sappen paisuu,
ja veri vihaa keittää suonissani,
sä viettelijä, konna, petturi,
tään maksaa saat sä vielä hengelläsi!
NARRI.
Top! Pikkuhiljaa! Katso, tuolta jo
nyt saapuu vieraat häihin. Malta hetki!
(Vieraita alkaa tulla.)
LAKEIJA.
En malta, en!
NARRI.
Sun täytyy malttaa mieltäs!
On sulla aikaa vielä tapellakin.
(Vieraille.)
Mä teidät morsiamen isän eestä
nyt tervetullehiksi tervehdän.
Siis istukaa!
(Vieraat katselevat ympärilleen ja alkavat nauraa kikattaa.)
Teill' ompi ehkä hauska,
kun nauratte? Hää-ilo alkaa kohta,
mä vakuutan, tääll' että tulee lystit!
No miksi nauratte?
Ai saakeli!
Miss' ovat tuolit? Suokaa anteeksi!
Niin paljon tääll' on ollut hommaamista!
Niin pienen seikan pian unhottaa,
mut erehdyksestämme häpeän
mä sulhasena yksin kantaa tahdon.
(Vieraat katselevat kummastellen toisiaan.)
Niin, sulhanenhan täällä olen minä!
(Nauravat.)
Se totta on. Sen teille todistan,
jos seista jaksatte te hetkisen.
Kas tämän koneen keksinyt oon minä!
(Ottaa taskustaan vaa'an, sydämmen ja rahoja.)
Kas tässä, tässä on mun keksintöni!
Nyt niinkuin näette, tää ompi vaaka,
ja vaa'alle mä panen sydämmen,
ja näillä punnitsen, se paljon painaa.
(Panee rahoja toiseen vaakakuppiin. Nauravat.)
Nyt viisari jo nousta alkaa hiukan.
Se merkitsee: "On tyttö ynseä."
No vielä yksi raha, noin, kas noin,
tää merkitsee: "Hän alkaa leppyä."
Ja vielä yksi raha, heipä hei,
tää merkitsee: "Hän salaa rakastaa."
Ja vielä yksi raha, juuri näin,
tää merkitsee: "Oi kaunis kuutamo!"
Ja vielä yksi raha, viimeinen,
tää merkitsee: "Oi armas, olen sun!"
(Nauravat.)
Te nauratte! Te ette usko mua!
Tää totta on! Mä vannon teille sen,
tuon verran painaa sydän ihmisen!
(Viskaa vaa'an maahan.)
Kuudestoista kohtaus.
Kaikki. Hovimestari ja Colombina.
COLOMBINA (Tulee kiireesti hovimestarin kanssa talosta.)
Sen konna, miksi sua kutsuiskaan,
sä naisen turvattoman petturi!
HOVIMESTARI.
Kautt' taivaan! Hirtätämme sun! Sen vannon!
NARRI (Yrittää puhua.)
COLOMBINA.
Sun helmes' oli väärät, väärät, väärät,
sun rannerenkaas oli vaskea
ja sormuksesi lasia ja rautaa.
Sen konna!
NARRI.
Signorina! Malttakaa!
HOVIMESTARI.
Sun rahas oli väärää, arvotonta.
Mä heti herrallemme valitan
sun rikoksesi.
NARRI.
Sallikaa, mä puhun!
Voi olla, että helmet oli väärät
ja renkaat vaskea ja sormukseni rautaa.
Voi olla, että rahat oli väärät!
Mut väittää uskallan, mun helmeni
ol' yhtä oikeat kuin sinun
(Osoittaa Colombinaa.)
rakkaus.
Jos sulle
(Osoittaa hovimestaria.)
annoinkin mä väärää rahaa,
niin väitän, liiankin se oli hyvää
siit' tavarasta, jota sulta ostin!
(Lakeijalle.)
No veli, tullos pois, nyt seuraa mua!
(Ottaa lakeijaa käsivarresta ja tempaa viinikorin käteensä. Lähtevät.)
LOPPU.