(Menee.)
Kuudes kohtaus.
EDELLISET, paitsi HELKA.
CHRYSEIS (ylpeästi ja uhmailevasti). Päättyykö pila jo? Etkö kyllin jo kiusannut minua? Kodistani korkeasta minut ryöstit, raakalainen, toit läpi merien myrskyn tänne kurjuuden kitahan, yön ja pakkasen pesähän, kitumahan, kuolemahan. Olenhan kuninkaan tytär! Orja, muistele osaasi! Polvistu katuen! Anna asunnoksi linna mulle! Ehkäpä kujerruksesi silloin kuulen, säästän sua.
LEMMINKÄINEN. Elähän toreile, armas! Siksikö minulle suutut, ettei juokse suonissani kuuluisa kuningasveri? Rauhoittuos rakkahani! Jos olenkin sukua pientä, on minulla tulinen miekka, jumalissa kuuraeltu, joka leikkaa, kun se läikkää, toukoa kuoleman kuninkaan. Siispä sen toran jätämme. Jos kadotit valtakunnan, uuden valloitan sinulle — mitä siis enempi pyydät? Matkan vaivoista lepäjä majassamme lämpimässä. Mitä on kiviset linnat, ellei lempi siellä liiku? vaan mökissä ilo on meillä, kun juomme jumalten mettä. Sano vaan sana suloinen, niin valalla vannon, katso, luon sulle komeimman linnan.
CHRYSEIS. Jos sull' on kuningasmieli eikä yksin miekka, — pistä! Antina sydän on armas, ei pahalla pakotettuna.
(Molemmat jatkavat keskusteluaan, Chryseis kiivaasti,
Lemminkäinen viihdytellen.)
TIERA (mukavasti uunilla loikoen). Ainikki, annappas minulle haarikka olutta! (Ainikki tuo oluen.) Sinä olet kasvanut ja kaunistunut, Ainikki! Muistelenpa, että pienenä ollessasi pidit paljon ruskeasta parrastani. (Juo.) Mitäs pidät morsiamestani?
AINIKKI (alasluoduin silmin). Suokoon Päivätär hänelle ain' yhtä punaiset posket.
ANEMOTIS. Valjut on sinulla posket kuin kinokset; mutta niiden päällä päivyttä havaitsen kaksi suurta, kaunehinta: Mua sääli, suloinen tyttö, salli luonas lämmitellä!