Miksi nurkua epävapaan luonnonlain taipumattomuutta? Miksi ei kernaammin kääntää kasvojaan siihen armahtavaan rakkauteen, joka tasoittaa kaikki näennäiset vääryydet, vastaa kalkkiin vastaamatta jääneihin kysymyksiin ja antaa aina etsivän, tutkivan, ikävöivän ihmishengen löytää olemisensa tarkoituksen kuivumattomassa alkulähteessään.
6.8.1895.
SALLIMUS
On jo mainittu, että tilastotiede, joka pitää kirjaa ajan ilmiöistä, lyhyempien ajanjaksojen kuluessa osoittaa paljon epäsäännöllisyyksiä, jota vastoin se näyttää yhä säännöllisempiä tuloksia, kuta pitempi on se ajanjakso, jota tarkastelemme. Kaksikymmen-vuotisesta nuorukaisesta näyttää hänen kulunut elämänsä mutkaiselta, jyrkältä mäeltä; viisikymmen-vuotiaana näkee hän kukkulain ja tasankojen vaihtelevan; seitsemänkymmenen viiden vuoden vanhana esiintyy kaikki tasankona, koska välimatka tasoittaa kukkulat ja syvänteet.
Historiata kohtaa sama ilmiö sen luodessa katseensa yli vuosituhanten. Kukkulat, jyrkänteet, laaksot ja tasangot kyllä ovat olemassa, mutta katsoja näkee vain meren, jonka aallot haihtuvat kauvas silmän siintämättömiin. Olen nähnyt historiaa esitettävän monelta eri kannalta, ajanjaksolliselta, valtiolliselta, kansalliselta, sivistyshistorialliselta; mutta en ole siinä huomannut maailman johtoa ulkopuolella kristillistä elämän katsomusta. Olen nähnyt aaltoja ja taas aaltoja, mutta en merta. Missä on meri? Missä yhtenäisyys, johtopäätös, johtava käsi? Yksityiskohdat rasittavat ja himmentävät katsettamme. Vähän auttaa, että lopputarkoituksiksi asetamme yleisiä näkökohtia: sivistyksen, jalostumisen, onnen, vapauden, veljeyden. Missä on meillä todistus siitä, että tämä tarkoitus joka hetki vaikuttaa maailman tapahtumiin ja että jokainen näennäinen taantumisaskel kokonaisuuden kannalta katsottuna osoittautuu edistykseksi?
Koetan tuonnempana selittää tätä puhuessani "maailman historian pääpiirteistä". [Esitelmä tästä aineesta, nimeltään "Det providentiela i verldshistorien" kirjoitettiin jo v. 1890 yliopiston 250 vuotis-riemujuhlaan Turussa. Ulosantajan muistutus.] Aine on niin runsas ja tärkeä-arvoinen, että sen voi valaista ainoastaan historia itse.
Koska jokainen ihminen on pienoismaailma, mikrokosmos, ja koska häneen siis sisältyy koko ihmiskunta, uusiutuu maailman hallinto jokaisen yksilön elämässä ja kohtaloissa. Ei ole mitään kohtaa elämässämme, suurta tai pientä, jossa voisimme välttää sen vaikutusta. Vaikea on saada tätä mahtavata vaikutusta sopimaan tahdon vapauteen. Meillä on tässä yksi inhimillisen olemuksen salaperäisimpiä arvoituksia. Filosofia ja sen determinismi ovat purreet hampaansa rikki tähän kivikovaan pähkinään. Antiikin kohtalo ja muhamettilaisten fatalismi tekivät ihmisestä orjan. Ainoastaan kristillinen maailmankatsomus vapauttaa meidät yhdistämällä Jumalan ja ihmisen rukouksessa: "tapahtukoon sinun tahtosi niin maassa kuin taivaissa!"
On verrattain helppoa ajatella sallimuksen johtoa suuressa, mutta yhtä helppoa ei ole ajatella, missä johto päättyy pienessä? Taistelussa joudutaan tappiolle, valtaistuin kukistuu, laiva joutuu haaksirikkoon, ystäviä pelastuu hengenvaarasta, sen me kyllä ymmärrämme, se oli niin sallittu, mutta mitä se on, kun jalkani kompastuu, hammastani pakottaa, kun lehti putoaa puusta tai nappi liivistäni? Kristus on sanonut: Teidän hiuksenne ovat kaikki luetut.
Kun on kysymys maailman hallinnosta, täytyy meidän luopua tavallisista käsitteistämme, mikä on pientä ja suurta. Jalka, hammas, lehti ja nappi ovat yhtä hyvin sijoitetut tapausten sarjaan kuin taistelu, valtaistuin, laiva ja ystävän pelastus. Se, mitä me kutsumme sattumaksi, on vain kykenemättömyytemme nähdä yli tapausten syiden ja seurauksien. Putoavalla lehdellä on entisyytensä puun kasvamisessa, maanlaadussa ja vuodenajassa, ja tulevaisuutensa siinä kasvullisuudessa, jota tämä lehti on edistävä, sittenkun se itse on mädäntynyt. Liivini napilla on entisyytensä nappitehtaassa, rihmassa, räätälissä ja siinä, millä tavalla minä kulutan; tulevaisuutensa on sillä siinä, mikä kerran on tuleva tästä napista, kun se on murentunut atoomeiksi. Kaikki tämä on meille yhtä arvaamatonta pienessä kuin suuressakin. Kuka voi sanoa, mikä hedelmällinen kasvullisuus vielä voi versoa pudonneesta lehdestä tai mitä uusia elimistöjä kerran on syntyvä napin atoomeista?
Alentuuko se käsi, joka ohjaa maailmoita, suuntailemaan korttipelin pieniä tapahtumia? Me häpeämme sitä tunnustamasta ja kuitenkin uskovat monet hyvään ja huonoon onneen pelissä, ennakolta määrättyyn myötä- tai vastoinkäymiseen tuhansissa pikku asioissa! Taikausko on vaan uskon irvikuva. Lakkaa hakemasta lukemattomia sommitelmia, joista et koskaan voi saada selkoa, ja etsi sallimuksen johtoa kaikessa, jossa sinulle ja maailmalle näyttää olevan järjellinen merkitys. Käy rauhallisesti levolle köyhänä, neuvotonna ja auttamatonna tietämättäsi, mistä huomenna olet löytävä leivän tai keksivä keinon; isäsi taivaassa tietää tarpeesi.