— Kutsu Niilo herra tänne. Ladatkaa tuliputket. Anna miehistölle aseita. Miehitä muurit. Mutta toimita kaikki hiljaisesti. Sano sotamiehille, että he pysyvät piilossa. Pidä nostosiltaa silmällä. Kutsu papit ja Olavi mestari tänne. Sano hovipojille, että he pukeutuvat juhlapukuihinsa. Odotahan, pyydä myöskin Beata ja Elina neiti tänne!
Piispa jakeli käskynsä levollisesti, lyhyesti ja varmasti. Niilo ritari, Kuusiston linnan päällikkö tuli ja sai määräyksensä. Piispa itse järjesti pukunsa ja huoneensa sen osan mukaiseksi, jonka hän oli ottanut näytelläksensä. Hetken kuluttua kuului torventoitotusta ja ilmoitettiin, että herra Tuomas Wulf von Grewensdorp, Kristian kuninkaan asettama Turun päällikkö, halusi seurueineen päästä linnaan.
Niilo herra näyttäytyi nostosillalla, tervehti kohteliaasti saksalaista ritaria ja valitti, että hänen korkea-arvoinen herransa piispa parasta aikaa oli hyvin sairaana ja heikkona voimiltansa ja että linnassa oli suuri tilanpuute. Piispa pyysi kuitenkin ritari Wulfia ja kahta hänen seuralaistansa luoksensa, mutta ikävä kyllä hän ei voinut ottaa vastaan muita ritari Wulfin seuralaisia, joka hänelle olisi ollut suuri kunnia ja ilo. Ritarin väkeä koetettaisiin niin hyvin kuin suinkin mahdollista kestitä lähimäisissä taloissa, ja jos ritari halusi vakuutta oman persoonansa turvaksi, niin annettaisiin neljä piispan palveluksessa olevaa nuorta aatelismiestä pantiksi.
Viimeinen tarjous oli muodonasia, jota tapa vaati, joka liiankin usein näinä epäluotettavina aikoina huomattiin hyvinkin tarpeelliseksi. Ritari Wulf — lihavanlainen, vanhanpuoleinen herra, jonka väijyvät, viekkaat silmät eivät olleet sopusoinnussa sen lystikkään suoruuden kanssa, jota hän mielellänsä tahtoi näyttää — kielsi iloisesti tarjouksen jälkipuolen ja sanoi vain väellensä saksaksi niin ääneen, että Niilo herra sen kuuli: "Enkö ole sanonut teille, senkin penikat, että te kiroilette niin riivatusti, ettei hurskas piispa teitä kärsi pyhässä talossansa! Korjatkaa luunne peijakkaan haltuun ja natustelkaa sianlihaa, missä voitte sitä saada varastamatta."
Tämän matkapassin saatuansa vetäytyivät sotamiehet takaisin. Kun ei enää ollut pakko pelätä päällekarkausta, laskettiin nostosilta alas ja ritari Wulf ratsasti linnaan kahden miehensä seurassa.
Pian näkyikin, että ahtaassa linnassa oli paljo asukkaita. Piispan arvo vaati, että kuninkaan edustaja Suomessa oli otettava arvonsa mukaisella komeudella vastaan. Ritari Wulf kulki ensin kaksinkertaisten aseellisten sotamiesrivien läpi, jotka seisoivat linnanpihalla kahden piispan väreihin puetun ritarin komennettamina. Pääkäytävällä oli Niilo herra häntä vastassa, ja Niilo herran takana joka neljännellä portaalla seisoi kaksi hovipoikaa, kaikkiansa kuusitoista, sinivalkoisiin samettipukuihin puettua nuorukaista, jotka kuuluivat Suomen korkeimpiin perheihin. Asesalissa odottivat papit, dekaanuksen, mestari Konradin johtamina, ja tänne saivat vieraan ritarin seuralaiset jäädä odottamaan ja hän yksin pääsi tuomioherran saattamana piispan yksityisiin huoneihin salin sisäpuolelle.
Se, joka puoli tuntia sitten oli silmäillyt tähän työhuoneesen, huomasi nyt ihmeeksensä sen muuttuneen sairashuoneeksi. Kadonneet olivat kaikki jäljet kirkkoarkistosta, kirjoitusneuvoista ja muista töistä, joiden ääressä piispa äsken vielä oli innokkaasti työskennellyt. Väkevä kamfertin haju pisti kuningas Kristianin lähettilään nenään heti hänen sisään astuessaan. Arvid piispa itse oli puoleksi makuulla leposohvalla ja yllä hänellä oli komea juhlapuku, jonkinlainen sekoitus sairas- ja piispallisesta virkapuvusta. Hän näytti todellakin niin kuihtuneelta ja vanhentuneelta, tuo arvoisa isä, että olisi melkein — jos se ei olisi ollut loukkaavaa hänen hengelliselle arvollensa — voinut epäillä hienoa harmaata ja kellertävää poskimaalia käytetyn. Hänen toisella puolellansa seisoi huolistuneena hänen lääkärinsä, Olavi mestari, ja toisella puolella sairaanhoitajina ne molemmat aatelisneidet, jotka olivat paenneet Kuusiston linnan turviin, tummakutrinen kuusitoistavuotias Beata Bontytär Ljungars, jonka silmät iskivät tulta ja jolla oli veitikkamainen uhmaava ryhti, sekä niinikään nuori, mutta vaaleaverinen, helläsydäminen ja ujo Elina Kurki, piispan läheisen sukulaisen tytär.
Ritarin astuessa sisään poistuivat nuoret neitoset, täytettyänsä ainoan ja helpon tehtävänsä esiintyä koristuksena taulussa. Olavi mestarikin poistui, asetettuaan pöydälle virkistävän juoman, jonka hän juuri oli valmistanut, ja piispa jäi yksin kuningas Kristianin palvelian kanssa; kettu ja jalopeura samassa luolassa, — sanottakoon se piispa Arvidin valtioviisasten ominaisuuksien ylistykseksi. Hänessä yhtyi ketun viekkaus jalopeuran sydämeen.
6. Kuinka ritari Wulf von Grewensdorp kertoi uutisia Tukholmasta.
— Was tausend, korkea-arvoinen herra, schlecht gebraten, schlecht geschlafen, — huudahti ritari Wulf astuessaan huoneesen semmoisella oikopäisellä tavalla, jota helposti saattoi käsittää soturin suoruudeksi, ja puhui suurella varmuudella saksan ja tanskan sekaista sotkua, jota on aivan mahdotonta jäljitellä.