— Sen Esbjörn valehtelee kuin kunniaton konna!
— Vai niin? Kuinka sinä sen tiedät? Kuuleppas Birger, — ja Ursula rouva muuttui nyt sekä sydämelliseksi että helläksi — sinä koetat turhaan pettää minua, sillä minä luen tähdistä ja sentähden minä tiedän kaikki; niin, usko minua, minä tunnen sinun sisimmät ajatuksesi. Sinä olet piispan lähettiläs: sinä luulet varoittavasi herroja, etkä aavista, että sinä syökset näiden petollisten kirjeitten kautta meidän maamme parhaat miehet varmaan perikatoon. Mutta minä tahdon sinun parastasi, — minä rakastin sinun isääsi, kuinka minä en rakastaisi hänen lapsiansa! Minä en tahtoisi sinusta sanottavan, että olet tuottanut onnettomuutta maallesi. Sinä aiot lähteä täältä Laukkoon, ja viet kirjeen piispan sukulaiselle, Juhana Kurjelle. Anna tuo kirje minulle, niin minä voin näyttää sinulle toteen, että se on yhtä petollinen kuin ne toisetkin.
— Mutta te erehdytte, — sammalsi nuorukainen punastuen; samassa hänen mielensä täyttyi epäilyksellä ja levottomuudella, kun hän muisti piispan pitkää, epäilystä herättävää keskustelua ritari Wulf von Grewensdorpin kanssa.
— Minä en olisi uskonut, — huokasi Ursula rouva katsoen hellästi moittien häneen, — että nuo kavalat papit olisivat jo niin varhain turmelleet Birgerin tahrattoman sielun! Koko sukusi on taistellut kirkon vehkeitä vastaan, ja sinä kehtaat ajaa tämän kirkon asioita! Piispan viekkaan kavaluuden tähden sinä tahdot pettää maasi ja valehdella isäsi leskelle?
— No hyvä, kirje minulla on; mutta älkää pyytäkö, minä en voi sitä teille näyttää.
— Sinun, meidän kaikkien onnen tähden, Birger, rakas poikani, anna tuo kirje minulle, todelliselle ystävällesi, toiselle äidillesi!
Ursula rouva pyysi niin sydämellisesti, hän kiinnitti suuret, mustat silmänsä nuorukaiseen ja katseli häneen niin hellästi ja rukoilevasti, että Birger tunsi päätöksensä horjuvan ja vaivoin hän sai sanotuksi:
— Minä olen luvannut, ja lupaus on pyhä.
— Mutta, — jatkoi kaunis, rukoileva rouva kahta kiihkeämmin, — onko mitään pyhempää kuin äidin rukous ja isänmaan onni? Tiedä, minä olen tutkinut kohtaloasi tähdistä ja ne ennustavat että sinä voit joko pelastaa maasi tai tuottaa sille ja itsellesi perikadon!
Birgerin silmiä huimasi; hän tunsi olevansa enemmän huumautunut, hurmaantunut ja soaistu kuin vakautunut. Hän pisti kätensä poveensa, jossa hän säilytti kirjeitä ihopaitaan ommeltuina… Silloin hänen katseensa kiintyi neulaan, joka loisteli niin ihmeellisissä vivahduksissa Ursula rouvan rinnassa aivan hänen läheisyydessään… Hän muisti kauhulla myllärin vaimon varoituksen, rohkaisi mielensä, tempasi neulan samettiröijystä ja heitti sen kauas pois lattialle, ja keltainen kivi se vielä pudotessaankin kimalteli niin ihmeellisesti. — Tuossa, — huudahti hän harmistuneena, — tuossa on lemmon lentäväsi, musta noita-akka, ja nyt sinulla ei enää ole voimaa noitua minua ja vietellä minua pettämään herraani!