— Mitä nyt, senkin nenäkäs nulikka, aiotko vastustaa armollisen neiden käskyjä? — huudahti Renata jonka mielestä Taavi kohteli häntä ja hänen ylhäistä neittään aivan liian vapaasti.
— Aion kun aionkin, — vastasi Taavi jyrkästi. Varsa on tullut hurjaksi laitumella eikä tottele enää ohjia.
— Mutta voisithan sinä taluttaa sitä kerran pihamaan ympäri, — arveli
Inkeri, joka ei tahtonut ärsyttää Beatan kiivasta luontoa.
Taavi pudisti päätään ja saavutti tuota pikaa tytön aidan luona.
— Ei Beata nyt voi ratsastaa, sillä Liekki on pahankurinen ja tarvitsee lujat ohjat, — sanoi hän vakavasti, katsoen häntä ystävällisesti silmiin.
— Mutta minä tahdon ratsastaa; heti paikalla minä tahdon ratsastaa! — huusi tyttö, hehkuvan punaisena juoksusta ja suuttumuksesta.
— Ja minä sanon, ettet sinä saa ratsastaa Liekillä. Saat mielemmin
Siivon, äidin vanhan valakan, — vastasi poika.
— Ei, minä tahdon ratsastaa Liekillä! Mene, satuloitse se haassa! — kirkui itsepäinen tyttö.
— Sinä olet niin usein halunnut päästä metsään ratsastamaan. Nyt minä tulen mukaan, ja Birger myöskin, jos häntä haluttaa, ja sitten sinä saat ratsastaa Siivolla, joka ei koskaan pillastu, ja sitten me ratsastamme Junkkarin lähteelle, — jatkoi Taavi sävyisästi, vähääkään välittämättä suojattinsa lapsellisesta vihasta.
— Mitä minä huolin Junkkarin lähteestä! Mitä! Sinä olet paha, kun et anna minun ratsastaa. Mene kohta ja tuo Liekki tänne, — toisti Beata, joka ei tahtonut tulla järkiinsä.