Birger tarttui kuuluisaan taikakaluun; se tuntui polttavan hänen kättänsä. — Nyt sinä lasket minut uloskin, — sanoi hän reippaasti ja läheni puoleksi avointa ovea.
Mutta Kukonpoika kerkesi ennen häntä. — Ohoo, sanoi hän, — luuletko sinä, että minä sinun tähtesi huolisin saada selkääni Kukolta? — Samassa hän luikahti notkeasti ohitse, juoksi ulos ja paiskasi oven lukkoon. Turhaan ponnisti Birger voimiansa. Ovi kesti kaikkia kokeita, eikä Kukonpoikaa enää kuulunut. Vanki oli taaskin holviinsa suljettuna, ja juuri sinä hetkenä, kun hänen sisarensa ja ystävänsä olivat hänen yläpuolellansa linnassa, aavistamatta hänen täällä oloansa!
Silloin kuului ratisevaa ääntä ylhäältä katosta. Sama laskuluukku, jonka läpi Birger oli pudonnut, vajosi äkkiä alas ja hänen sisarensa Beata vaipui puoleksi tiedotonna kellariholviin. Tuttu, ilveilevä ääni huusi ylhäältä: — Hyvästi, tyttäreni, terveisiä veljellesi!
Molemmat sisarukset, jotka niin odottamatta kohtasivat toisensa, vaipuivat itkien toistensa syliin.
Tuskin he olivat ehtineet kertoa toisilleen jonkun osan vaiheistansa, niin heidän huomionsa kiintyi kelmeään valoon holvin vastakkaisella seinällä ja tavallista pikemmin seisoi Ljungarsin tyttö heidän edessänsä. Hänen hennoissa, uhmailevissa ja oikullisissa lapsenkasvoissansa kuvastui tavattoman raju ja riemustunut ilme. Tavallista nopeammin huminakin muodostui lauluksi ja molemmat vangit erottivat selvästi seuraavat sanat:
Itke, ylpeä emäntä,
Kuopille punaiset posket!
Onnesi kivi katosi,
Tuli surmaksi sinulle.
Taikas' on
Tehoton.
Itke, ylpeä emäntä,
Kuopille punaiset posket!
Sitten haamu liikkui viittoen ovelle päin ja jatkoi lauluansa:
Rautaiset ovet avajan,
Kiviseinät tieltä siirrän.
Mikään ei minua estä
Pois sinua päästämästä.
Vapaudu,
Pelastu!
Rautaiset ovet avajan,
Kiviseinät tieltä siirrän.
Vielä laulaessansa kosketti valkoinen tyttö hiljaa rautaovea, joka ääneti kääntyi saranoillaan ja päästi vangit vapaasti ulos. Kun he tulivat linnanpihalle, niin siellä oli kaikki sikinsokin. Sinne oli saapunut tanskalainen joukko ja piti ylvästelevää puhetta. Linnanväki näytti pelokkaalta; jotain tapahtui sisällä, joka saattoi kaikki salaisen vavistuksen alaiseksi.
Kesken tätä yleistä sekasortoa onnistui Birgerin ja Beatan löytää väkensä ja hevosensa sekä huomaamatta päästä pakoon avonaisesta portista, jonka vartiat näyttivät jättäneen vartioimatta. Vielä metsässäkin he olivat näkevinänsä omituisen hohteen häilyvän lumella ja siitä huomaavinansa Ljungarsin tytön heitä seuraavan, mutta pian hän katosi ja molemmat sisarukset kiitivät eteenpäin iloisina ja kevein mielin Naantaliin vievällä tiellä.