— Siis tarkoitatte, arvoisa veli, että meidän ei tule myöntyä lasten pyyntöön?
— Minä jätän sen kokonaan kunnianarvoisen sisaren viisauden harkittavaksi, — jatkoi konfessori, melkein ilkeästi, näyttäen tuntevan huvia heikon ja hämmentyneen virkasisarensa neuvottomuudesta.
— Ilmeistä väkivaltaa on ainakin tehty luostarin omaisuutta ja alustalaisia vastaan Myllyrannassa. Ja koska se on Sten herran tekoa, joka on vihassa Bo herran kanssa, niin pitäisi meidän ehkä koettaa tehdä jotakin saadaksemme Bo herralta apua väkivallantekiöitä vastaan!
— Nouskoot jumalattomat toisiansa vastaan ja hukuttakoot toisensa. Pereant inimici Dei in peccatis suis. Dominus caecos eos faciet; pervastabunt se invicem. [Hukkukoot Jumalan vihamiehet synneissänsä. Herra on tekevä heidät sokeiksi; hävittäkööt he keskenään toinen toisensa.]
— Siis tulee meidän sittenkin suostua lasten pyyntöön ja suojella heitä?
— Kunnianarvoinen rouva sisar, tehkää, mitä parhaaksi näette, mutta minä en voi kehottaa siihen, — vastasi taipumaton neuvonantaja.
— Mutta taivaan ja siunatun pyhän Brigitan nimessä, arvoisa veli, sanokaa sitten suoraan ajatuksenne, viimeisen kerran minä rukoilen sitä teiltä, — puhkesi abbedissa raukka lausumaan samalla sekä huolestuneena että suuttuneena ja kärsimätönnä. Hän oli niin kauan tottunut ajattelemaan veli Svenin selvemmällä päällä, että hän nyt oikeutetulla suuttumuksella luuli huomaavansa, että tämä oli jättänyt hänet pulaan.
Ylikonfessori oikaisi vartensa, heitti sen teeskennellyn nöyrän äänen, jolla hän vast'ikään oli puhunut, ja vastasi matalalla, terävällä, käskevällä äänellä:
— Olen jo monta kertaa sanonut teille, sisar Margareta, että Herran tahto ei edisty ontumalla kummallekin puolelle, kuten te ja teidän edeltäjänne olette tehneet, meidän pyhän asiamme korvaamattomaksi vahingoksi. Te olette kumartaneet milloin piispaa, milloin maailmallisia herroja; milloin pelosta, milloin väärän voiton himosta, milloin taas mukavuudesta, päästäksenne taistelemasta sitä taistelua, jonka Herra on pannut pyhiensä taisteltavaksi. Ja nyt te tahdotte samalla olla ystävyydessä sekä toisen että toisen herran kanssa, niinkuin sanotaan: eum apellamus vere politicum, qui Demn ita colit, ut Diabolum nullo modo offendat. [Se vasta on oikea valtioviisas, joka niin palvelee Jumalaa, ettei hän perkelettäkään millään tavalla loukkaa.] Mutta minä sanon teille: tämä on ulkokultaisuutta, joka tuottaa luostarille taivaan vihan, heikontaa pyhimysten esirukouksien voiman ja saattaa meidät riitaan maallikkojen kanssa. Eivätkö nämät Ljungarsin herrat jo monessa miespolvessa ole murhanneet, vainonneet ja häväisseet Jumalan pyhiä, ryöstäneet kirkon omaisuutta, minkä vain ovat voineet, ja koonneet päänsä päälle kauheita veljesvainoja, jotka ovat suvusta sukuun kohdanneet heitä, kuin taivaan pannanuolet? Eikö tämän suvun kanta-äiti ollut vihitty nunna, joka ryöstettiin Roeskilden luostarista, ja eikö sen vuoksi tämä jumalaton suku kaikkina aikoina ole ollut kummituksien ja noituuden vallassa? Ja te epäilette heittää heitä perikatoon! Tahdotteko te vielä lisäksi olla liitossa ja ystävyydessä näiden kirouksen sikiöiden kanssa? Sisar Margareta, sisar Margareta, varokaa pyhää Brigittaa, ettei hän ikipäiviksi tempaisi teiltä pois auttavaa kättänsä! Karkoittakaa nämät kauhistuksen lapset kynnykseltänne. Mutta jos te välttämättä tahdotte pitää heidät luonanne, niin olkoot he vain panttina, jonka heidän isänsä saa ostaa takaisin koko omaisuudellaan ja lupaamalla vastedes ruveta kirkon vasalliksi.
21. Mitä pakolaisista päätettiin sekä kuinka luostari sai odottamattomia vieraita.