Birger oli vaiti. Beata, joka jo oli osaksi ehtinyt saada takaisin rohkean mielensä, vastasi säikähtämättä: — En minä tahdo lähteä Ljungarsiin, niin kauan kuin isämme on poissa. Ursula rouva on niin paha meille. Ursula rouva on noita-akka.
— Mieletön lapsi, — sanoi abbedissa, — niinkö sinä olet oppinut, kunnioittamaan häntä, joka on sinulla äidin siassa? Mitä isäsi on sanova sellaisesta tottelemattomuudesta?
Birger punastui. — En minä tiedä, onko äitipuolemme noita, — sanoi hän, — mutta sen minä tiedän, että hän vihaa meitä, että hän on antanut vangita uskollisen Goliatimme linnan holviin, ja että hän on liitossa niiden kanssa, jotka ryöstivät meidät. Sen voi Taavi todistaa.
Abbedissa katsahti neuvotonna neuvonantajaansa, ja kun hän oli saanut tämän suostumuksen, niin hän kääntyi Taaviin ja käski hänen tarkasti selittää mitä lapsille oli tapahtunut, ja mitä syytä heillä saattoi olla niin loukkaaviin epäluuloihin omaa äitipuoltaan kohtaan.
Taavi selitti lyhyesti, mitä oli tapahtunut, eikä salannut, mitä luuli tietävänsä Ursula rouvan osallisuudesta Sten herran petokseen ja hyökkäyksestä myllykylään. Hän ei salannut muuta kuin Ljungarsin valkoisen tytön osallisuuden hänen seikkailuihinsa.
Abbedissa kuunteli äänetönnä tätä kertomusta ja meni sitten ylikonfessorin kanssa sisähuoneesen neuvottelemaan, mikä vastaus lasten pyyntöön olisi annettava.
— Arvoisa isä, — sanoi hän huolissaan, — teidän viisautenne ymmärtää kyllä, kuinka vaarallista näinä rauhattomina aikoina on loukata niin mahtavaa, vaikka jumalatonta sukua, kuin Ljungarsin herroja. Jos Bo herralla olisikin syytä olla kiitollisuuden velassa meille siitä suojeluksesta, jota me annamme hänen lapsillensa, niin vaatii varmaan Ursula rouva heidät takaisin, ja minä pelkään pahoin, etteivät lasten kertomukset ole vallan perättömiä. Jos hän todellakin on liitossa paholaisen kanssa, niin iän koettaa kaikin tavoin vahingoittaa meitä, ja Bo herra, jota hän rajattomasti vallitsee, on lukeva meille viaksi sen, josta olisimme ansainneet hänen kiitollisuutensa.
Ylikonfessori hymyili halveksien sanoessansa: — te tiedätte, kunnianarvoinen sisar, epäilemättä, että koko meidän tehtävämme on taistelua perkelettä vastaan, ja hänen kiusauksensa saattavat ainoastaan tuottaa pyhälle Brigitallemme uutta kunniaa ja luostarille uutta mainetta.
— Arvoisan veljen mielipide on siis se, että me otamme lapset vastaan?
— Sitä minä en sano. Pyhimykset valistakoot meitä, sisareni. Jos heidän tarkoituksensa on, että paha suku hävittää itse itsensä, niin ei meidän sovi ryhtyä sitä estämään.