Fanny. Ja soittaa kitaraa ja tanssia helistimien kanssa! Tottahan Preciosa osasi tanssia?
Sofia. Tietysti, kyllä hän osasi. Näin... Mutta ei muut osaa tanssia niin kuin mustalaistytöt. Tiedättekö, että ne raukat ovat kärsineet paljon vääryyttä ihmisiltä tuolla Espanjassa.
Lotta. En minä ole vielä kuullut, että sellaisista syistä tanssitaan.
Sofia. Kyllä – toivottomuuden pakosta. Ette usko, miten suloista on olla toivottomana. Mutta malttakaahan, nyt minä rupean viardaksi. Kas niin, nyt käykää lattialle piiriin istumaan. (Tytöt istuutuvat.) On pimeä yö. Pata on tässä tulella kiehumassa (panee ompelukorin lattialle). Minä hämmennän pataa (heilauttaa linjaalia). Ja minä sanon (karhealla äänellä): Preciosa, sokuriseni, sommitteletko taaskin runoja kuulle? (Tavallisella äänellään:) Sitte minä näen Alonson ratsastaen tulevan kuutamassa. (Taas karkealla äänellä:) Ah, teidän armonne, miten meitä peljästytitte!
(Viime sanain aikana tulee rouva Streng huomaamatta ja jää hetkiseksi kuuntelemaan.)
Rouva Streng. Niinpä tosiaankin. (Tytöt peljästyvät ja juoksevat paikoilleen.) Johan teillä taas on ne teaatterikujeenne mielessä. Hyvät lapset, joka asia ajallaan, leikki silloin, kuin sopii, ja vakavina ollaan, milloin sen aika on. Minä kuitenkin annan teille nyt tuon anteeksi, jos osaatte läksynne paremmin, kuin koko tällä viikolla olette osanneet. Ryhtykäämme nyt maantieteesen. Boström... Mikä tämä meri on? (Näyttää kartalta.)
Fanny (havahtuen). Pohjois-tanssimeri.
Rouva Streng. Houritko sinä! Pohjois-tanssimeri!
Fanny (hämillään). Jäämeri, aioin minä sanoa.
Rouva Streng. Ja tuo suuri saari tuolla ylhäällä.