Lassemaija. Hirtetään, se on minun neuvoni.
Kaarle Moor. Ole sinä vaiti, Lassemaija, sinä menit ojaan piiloon siksi aikaa, kuin me muut hyökkäsimme viholliseen käsiksi. Me päästämme hänet vapaaksi, neuvon minä.
Gonzalov. Vähän selkäänsä tarvitsisi hän kuitenkin. Hän löi minua piiskan varrella pitkin selkää.
Mazarino. Vastaa, vanki: tahdotko selkääsi vai menetkö ennemmin hirteen?
Talonpoika. Perhana teidät sitokoon, pojan veitikat. Ettekö yhtään häpeä? Hyi, hyökätä ihmisten päälle maantiellä ja sitoa minut, Matti Matinpoika Leppäkoski, vaikka olen kuudennus ja kylänvanhin, ja viemässä kaupunkiin ihan omatekoisia talvilanttujani! Mitä olette te, kaalimadot, tehneet minun lantuilleni?
Mazarino. Tahdotko selkääsi vai menetkö hirteen?
Talonpoika. Minä teidät hirtän, minä, kunhan vain pääsen nimismiehen luo, te pannukakun popsijat, puuromyyrät, lemmon livekalat!
Rinaldo. Vaiti, vanki, äläkä ärsytä meitä. Sinua on rangaistu syystä kyllä, kun löit hevostasi kuin mikähän pahin julmuri. Mutta nyt olet vankina ja aseetonna; saat mennä nyt, olet vapaa. Emme me sodi voitettuja vihollisia vastaan. Mene nimismiehesi luo ja sano hänelle, että Rinaldo Rinaldini, ihmiskunnan vapauttaja, käy sotaa ainoastaan väkivaltaa ja vääryyttä vastaan. Kaarle Moor, taluta vanki maantielle ja anna hänelle takaisin kärrinsä, mutta hevonen päästä vapaaksi, menemään mihin tahtoo.
Talonpoika (pois vietäessä.) Ahti teidät liistaroikoon, te kirjatoukat, sylttykoivet, nahkiaiset, vaapukkamadot, kotihiiret, leivospedot...
Kaarle Moor (vetäen häntä pois.) Etkö lähde jo?