Missä nyt jänikset piilivät, sitä ei kukaan tarkoin tiennyt; Valtteri seurasi jälkiä, mutta ei näkynyt Jussin korviakaan pensaista. Saanpa tyytyä metsäkanaan, arveli Valtteri. Maistuupa sekin voissa paistettuna hillon kanssa koko hyvältä.
Mutta kumma kyllä, Valtteri ei nähnyt metsäkanastakaan muuta kuin jäljet. Oravan minä ammun, sanoi hän; mutta minä lasken vaan hiukan kuonoon, niin että se tipahtaa maahan, ja sitte pistän sen häkkiin, jossa se saa hyppiä pyörällä. Kyllä mar Lottakin sille nauraa!
Aivan oikein, korkean kuusen oksalla hyppäsikin orava, Valtteri asettui kuusen juurelle ja jännitti jousensa. Mutta orava hyppäsi oksalta oksalle ja katosi aina väliin. Valtteri kierteli puuta sinne tänne, mutta ei löytänyt sopivata ampumapaikkaa. Yht’ äkkiä lasketti orava toiseen puuhun ja katosi.
Lienee parasta, jos hiihdän kotia, koska voileipäkin on loppunut, ajatteli Valtteri. Mennessä ammun harakan, jos kohdalle sattuu. Mutta annanko sen kissalle vai naulaanko tallin seinään? Taidanpa naulata. Sepä näyttää komealta, ja Joonas sanoo aina talliin mennessään: kas tuossa harakka, jonka Valtteri ampui.
Olispahan sekin käynyt päinsä, jos harakka olisi paikalle sattunut. Mutta Valtteri ei sitä tavannut, ja tämä pisti hänen vihaksensa. Kotiin tultuaan ajatteli hän: minä otan kanahuoneen ikkunanlasin pilkaksi, niin saan nähdä, kuinka pitkälle nuoli lentää.
Hän jännitti jousensa ja nuoli lentää hivahti, mutta sattuikin seinään ja putosi maahan. Sepä ihme, jos en lasiin osaisi, ajatteli Valtteri, ja ampui vielä kerran ja toisenkin. Vihdoin kävi kohdalle. Kilin kalin, jopa särkyi lasi; nuoli meni ikkunasta sisään ja sattui parahiksi Kukkakiekoosen, joka aikojaan nuhjaili päivänpaisteessa. Kukkukiekoo! huusi kukko. Nyt säikähti Valtteri ja mennä hipsutteli kammariinsa; ei ollut hänellä sutta, ei jänöä, ei metsäkanaa, ei oravata, eikä harakkata, mutta lasin helinä kuului korvissa ja omaatuntoa kaiveli onnettoman kukkukiekoon kuolema.
Eipä kauan viipynytkään, ennenkuin asiat tutkittiin ja tuomio julistettiin. Läksy oli unhotettu, ja sen osaaminen kävi päin männikköä. Leena tuli sisään päivitellen, että kukko parka teki loppuaan. Valtteri ei kieltänyt; hän puhuikin aina totta. Kuinka luulet asian päättyneen? Aluksi sai Valtteri kukon murhaamisesta maistaa isän keppiä, semmoinen tapa oli siihen aikaan. Mutta läksyn laiminlyömisestä langetettiin se tuomio, että Valtterin täytyi koko seuraava päivä istua kirjansa ääressä, kuin muut pojat pääsiäisluvan saatua leikkivät täyttä kyytiä.
Olen vieläkin näkevinäni, miten Valtteri surullisena nojaten käteensä katselee ikkunasta muiden poikain mäenlaskua Taivasmäessä. Toiset ovat lakaisseet lumen jäältä ja luistelevat luistimilla. Kirja on kyllä seljällään, ja onpa muitakin kirjoja vieressä, mutta nyt ei luku maita, kun ajatukset liitelevät nietoksissa toverien tykönä. Valtteri parkaa! Miksikä juuri eilen oli niin kaunis ilma, ja miksikä kukko sattui istumaan juuri ikkunan kohdalla? Mahdoton on kenenkään tietää, mihinkä poika nulikat juoksevat, ja minne nuoli milloinkin lentää. Paras on pysyä paikallaan, kunnes läksyt ovat luetut. Muutoin voi kenelle hyvänsä tapahtua, että hän juoksee metsään, ampuu kukon kuoliaaksi, ja sitte täytyy hänen vain ikkunasta katsella, kuinka kumppanit huvittelevat nietoksissa.