”Mutta kuules, Joonas,” sanoi Valtteri, ”jos niitä on kaksi, voisi toinen kumminkin päästä karkuun ja purra minua sääreen, sillä vasen käteni on heikompi kuin oikea. Saathan tulla mukaan ja varustaa aika kangen käteesi, jos niitä todellakin olisi kaksi. Jos siellä vaan on yksi, heitän sen molemmin käsin elävänä niskoilleni, ja kimmurtelkoon sitte kuinka tahansa, kyllä minä sen pitelen.”
”Kuin tarkemmin asiata mietin”, sanoi Joonas, ”ei siellä varmaankaan ole muuta kuin yksi. Mitäpä kaksi yhteen pässiin tarttuisi? Hyvä jos yhdelle riittää.”
”Mutta jos kumminkin lähtisit, Joonas”, sanoi Valtteri. ”En minä yhtä pelkää, mutta en ole vielä oikein tottunut siihen työhön. Jos se hylky repii uuden takkini.”
”Jopa alan uskoa, ettei Valtteri olekaan niin rohkea kuin sanotaan,” päätteli Joonas. ”Ensin piti sinun tapella neljää vastaan, sitten kolmea, sitten kahta, sitten yhtä, ja nyt vaadit apua tähänkin. Ei ikipäivänä se käy päinsä; mitä ihmiset tästä sanovat? Pian aikoja arvelevat he Valtteria pelkuriksi.”
”Ne laskevat valetta,” sanoi Valtteri. ”En ollenkaan pelkää, mutta onhan hauskempi, kuin meitä on kaksi. Saisipahan olla toinen katsomassa, kuin minä sutta sutkin, niin että tomu turkista pöllyää.”
”No, saathan ottaa myllärin pienen Annin kiveltä katsomaan tätä menoa”, sanoi Joonas.
”Ei, hän säikähtäisi”, sanoi Valtteri, ”eikä muutenkaan ole soveliasta tytön olla sudenjahdissa. Lähde pois vain sinä, Joonas, niin saat pitää nahan, minä tyydyn korviin ja häntään.”
”Kiitos vain!” sanoi Joonas. ”Nahan saat itse pitää. Kyllä jo huomaan, että olet pelkuri. Hyi häpeätä!”
Tämä loukkasi Valtterin kunniata. ”Minä näytän, ett’en pelkää”, sanoi hän, ja otti rumpunsa, miekkansa, kukonsulkansa, kääntöpää-veitsensä, putkipyssynsä ja pistoolinsa ja lähti yksin metsään sutta tappamaan.
Ilta oli kaunis ja linnut lauloivat puitten oksilla. Valtteri kulki hiljaa ja varovasti. Joka askeleella katsoi hän ympärilleen, väijyisikö joku kiven takana. Oli aivan, kuin jotain olisi liikkunut tuolla ojan pohjalla. Kenties oli se susi. Paras lienee, että lyön rumpua, ennenkuin sitä lähestyn, ajatteli Valtteri.