Matti. Yhdenkö vain? No olipa tuossakin nyt jotakin minulle, joka olen saanut korin täyden.
Kaisa (tietävästi). Ei siinä vielä kylliksi ole...
Matti. Jo se minun mielestäni saisi riittää.
Kaisa. Ei siinä kaikki, että prinssi syntyi, vaan lisäksi vielä lempeä kuningatar Gunilla, jota ylhäiset ja alhaiset koko valtakunnassa siunaavat, hän kuoli viime yönä. (Itkeä nyyhkyttää.) Emme me koskaan enää saa sellaista kuningatarta.
Matti. Hohhoo, Jumala häntä siunatkoon, hyvä rouva se oli. Kuin minä viimeksi vein ryynejä hoviin, antoi hän minulle dukaatin ja sanoi minulle: sinä olet rehellinen mies, Matti, sanoi hän (nyyhkyttää), älä ole milläsikään, jos ihmiset nauravatkin sinua; parempi se on kuin jos Jumalan enkelit itkisivät sinua. – Ja toisen kerran hän sanoi minulle: kyllä minä pidän muistissa sinun lapsiasi. – Kiitoksia paljon, teidän armonne, sanoin minä, mutta minulla ei olekaan lapsia. Näetkös, silloin en tiennyt tulevan niitä koko kasaa yht’ aikaa.
Kaisa (pyyhkien silmiään esiliinansa nurkalla). Ei siinä kyllä...
Matti. Älä suututa minua, Kaisa Muori. Jo minulla on kylliksi sitä lajia. Tahdotko vielä tyrkyttää minulle useampia?
Kaisa. Ei siinä kyllä, sanon minä, että prinssi syntyi ja että kuningatar kuoli, vaan lisäksi vielä tapahtui ... ei, minua oikein värisyttää sitä sanoessa...
Matti. Puhu vain suusi puhtaaksi. Vai niin, onko kuningaskin käynyt kaiken maailman tietä? No, tottapa saamme toisen kuninkaan.
Kaisa. Ei, se on vieläkin pahempaa. Voitko ajatella, Matti, että, kuin hoitaja meni antamaan maitosarvea lapselle, oli prinssi poissa!