Lumikko. Etkö tiedä, nenäkäs poika, että minä olen prinsessa Lumikko? Minä ratsastin isäni, kuningas Pakkasen, kanssa tästä ohitse ja poikkesin poimimaan vähän marjoja, ja silloin karhu tuli vastaan. Mutta tuossa tuleekin isäni. (Kuningas Pakkanen tulee.)
Kuningas. Olipa oikein hyvä, että löysin sinut, tyttöseni. Minä näin hirmuisen karhun juosta lönkyttävän tästä läheltä. Mutta mitä minä näen? Jauhorottienko kanssa sinä täällä seurustelet?
Lumikko. Armollinen isä, tuo kelvoton poika rohkenee sinutella minua.
Frode. Niin, herra kuningas, sitä minä rohkenen tehdä.
Kuningas. Poika, osoita kunnioitusta prinsessalle.
Fride. Hyi, häpeä, prinsessa! Ettäs huolitkaan tuollaisesta joutavasta, hän kun pelasti sinun henkesi! Niin, herra kuningas, Frode se karkoitti karhun metsään.
Kuningas. Etkö häpeä, Lumikko, siten palkita reipasta poikaa? Mene heti ja suutele häntä.
Lumikko (itkien). Hän on niin jauhoinen.
Kuningas. Vaikka hän olisi jauhoisempi kuin paistamaton leipä, niin täytyy sinun suudella häntä. (Lumikko suutelee Frodea, suutansa vääntäen. Frode nauraa ja pudistelee jauhon tomua hänen päällensä.) Kuulepas, poika, sinä näytät viisaalta. Tunnetko sinä erästä tyhmää miestä, jonka nimi on Mylly Matti?
Frode. Se on meidän isämme, herra kuningas, ja teidän pitää pitää kunniassa meidän isäämme.