Kuningas (itsekseen). Totta tosiaan, onko se mahdollista? Olisiko toinen näistä pojista...? Niin, kyllä se on totta. (Ääneensä). Minkä tähden te niin yksin kävelette metsässä.
Fride. Niin, se on siten, että ... se on siten, että teidän, herra kuningas, ei pitäisi saada nähdä meitä, sanoi äiti.
Kuningas (syleilee heitä). Tulkaa syliini, rakkaat poikani! Miten onnellinen olen, kuin löysin teidät! Toinen teistä on minun poikani.
Fride (hämillään). Mutta me jauhoamme teidän nuttunne, herra kuningas.
Kuningas. Ah, miten olen onnellinen! Koko valtakuntani on iloitseva minun onnestani. Mutta, kumpi teistä on prinssi?
Musta henki (Fridelle). Sano, että sinä se olet.
Fride. En minä tiedä, mutta välistä minusta tuntuu, kuin se olisin minä.
Musta henki (Frodelle). Sano, että sinä se olet.
Frode. Herra kuningas, voitte uskoa minua, että kyllä se... (Hän vaikenee äkisti. Friden ja Froden enkelit itkevät.)
Kuningas. Sinäkö se olet prinssi?