Taas matkasivat hetken aikaa; silloin sanoi Sampo Lappalainen: ”ukkonenkohan tuolla vuorilla meidän takanamme jyrisee?” – ”Ei”, sanoi poro, ja koko hänen ruumiinsa alkoi vavista, ”se on vuoren haltian jalkain kopsetta; hän, näet astuu jättiläisen askelilla meidän jäljestämme, ja nyt olemme hukassa, sillä hänen kynsistään ei kukaan voi pelastua.” – ”Eikö tähän sitte niitäkään neuvoa ole?” sanoi Sampo. – ”Ei”, vastasi poro, ”tässä ei muu auta, kuin koettaa päästä pappilaan, joka on tuolla Inarinjärven rannalla. Jos sinne ennätämme, niin olemme pelastetut, sillä vuoren haltialla ei ole valtaa kristittyjen yli.” – ”No”, sanoi Sampo: ”Juokse, porosein, yli vuorien, niin annan sinulle kultakauroja syödä hopeaisesta soimesta!”
Ja poro juoksi, juoksi yhä henkensä edestä, ja juuri kuin olivat päässeet papin huoneesen, oli vuoren haltia jo kartanolla ja kolkutteli niin kovasti ovea, jotta kaikki luulivat huoneen palasiksi pakahtuvan. ”Kuka siellä on?” kysyi pappi.
”Minä olen!” vastasi jyrkkä ääni kartanolta. ”Avaa ovi vuoren haltialle! Täällä on kastamaton lapsi, ja kaikki pakanat ovat minun omiani.”
”Maltas vähäsen, kunnes saan kauhtanani ja kaulukseni päälleni, voidakseni sopivalla tavalla vastaanottaa niin ylhäistä herraa!” vastasi pappi huoneestansa. – ”Olkoon menneeksi!” karjasi vuoren haltia; ”mutta joudukin, muutoin poikasen huoneen seinän palasiksi!” – ”Heti, heti, armollinen herra!” vastasi pappi.
Mutta samassa otti hän vettä astiahan ja kastoi Sampo Lappalaisen kristityksi ihmiseksi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
”Noh, etkö ole valmis jo?” ärjyi vuoren haltia ja kohotteli jo hirmuista jalkaansa, potkasemalla kumotakseen huonetta. Mutta silloin avasi pappi itsestänsä oven ja sanoi: ”mene tiehesi, sinä yön ja talven kuningas, sillä tämän lapsen kanssa sinulla ei ole niitäkään tekemistä! Jumalan armon aurinko paistaa nyt Sampo Lappalaisen yli, eikä hän enää kuulu sinun, vaan Jumalan valtakuntaan!”
Silloin suuttui vuoren haltia niin julmasti, jotta tuossa paikassa pakahtui hirmuiseksi pyry-ilmaksi, ja alkoi sataa lunta niin tiheään, että lumi melkein peitti koko pappilan, ja kaikki luulivat kinoksihin kuolevansa. Pappi yksin oli ihan tyynenä, lukihan vain rukouksiansa pyhästä kirjasta ja odotteli aamua. Ja kuin aamu tuli, paistoi aurinko lumelle, ja lumi suli, ja pappila oli pelastettu, mutta vuoren haltia oli kadonnut; ja mihinkä hän on joutunut, sitä ei kukaan tiedä, mutta kaikki arvelevat hänen vielä elävän ja hallitsevan Rastekaisella.
Sampo Lappalainen kiitteli hyvää pappia ja sai häneltä pulkan lainaksi. Sitte valjasti Sampo kultasarvisen poron papin pulkan etehen ja matkusti niin kotia isänsä tykö Aimioon. Ja sielläkös ilo ylimmilleen nousi, kuin Sampo Lappalainen niin yht’äkkiä tuli takaisin! Mutta pitkäksi kävisi nyt tällä kertaa kertoa siitä, kuinka Sammosta sitte tuli suuri herra, joka ruokki poroansa kultakauroilla hopeaisesta soimesta. Sanotaanpa, ett’eivät lappalaiset siitä ajasta asti enää vuodesta vuoteen lykkää lapsiensa kastattamista, kuten ennen; sillä kuka tahtoisikaan, että vuoren haltia söisi lapset suuhunsa? Sampo Lappalainen kyllä tietää, kuinka tämän asian laita on. Hän kyllä tietää, miltä tuntuu, kuin ukkonen vuoren harjanteilla jyrähtelee.
