Sätkien, mätkien mylvitään.
Hilvaten, kilvaten kiidellään,
Seppelin, heppelin leikitään
Niityllä iltahan päivän tään.
Aina.
Reunassa mättään tuolla kukka hento vain on.
Sen vaotta kevättuuli hiljaan nuokuttaa.
Hän laps on kuin me. Hän nyt avaa silmäns kainon,
Suuruutta luonnon, Luojan töitä katsastaa.
Loitommas, niittomies! Hän pieni kukkanen on!
Hän umpulasta on tän' aamun' auennut,
On niityn kuningattarena hetken, mut
Sitt' eteen hyvän Luojan laskee kruununs hennon.
Väinö.
Nähkääs kuin
Päin sekä suin
Heinihin hyppään, niissä mä uin!
Hilja.
On vihantaa
Metsä ja maa,
Nyt haravoimahan kiiruhtakaa!
Lutvi.
Haravoi sä,
Lennätänpä
Heinäsi paikalla latohon mä.
Helmi.