Mikal. Oletko niin hyvä, että otat minut, David?
David. Niin, otanpa sinut niin totta, kuin ei kukaan vielä tätä ennen ole lingollansa rikastunut.
Abner. Filistealaiset pakenevat joka taholle!
Saul. Israel voittaa!
Kaikki. Kunnia, kunnia, Israelin Jumalalle!
Esirippu laskeutuu.
EGYPTINMAAN PÄÄSKY.
Oletteko nähneet pientä taloa tuolla maantien varrella, jossa on punaiseksi maalatut seinät, valkoiset ikkunanpielet ja pienoinen rappujen katos sekä keltainen portti. Se näyttää viehättävältä; siinä varmaankin asuu hyviä ihmisiä. Portin vieressä sisäpuolella aivan tien laidassa on suuri tuuhea puu, jossa linnut aina laulelevat ja jonka tuoksu on niin suloinen keväällä, että koko seutu siitä hajahtaa. Kenenkähän tämä rauhallinen talo lienee ja mikä on tuo outo ulkomaalainen puu jota muuten ei koskaan näy täällä kolkossa Pohjolassa?
Monta, monta vuotta sitte asui siinä vanha mummo, ja hänellä oli kolme pikku tyttöä, joista vanhimman nimi oli Iilia, keskimäisen Miilia ja nuorimman Emiilia. Omituiset nimet se mummo oli pannut tyttärilleen! Mikähän olisi tullut neljännen nimeksi, jos sitä olisi ollut?
Ei maksa vaivaa ruveta sitä arvailemaan. Samapa se. Ne kolme tyttöä olivat siivot, tottelevaiset ja hyvät lapset; he eivät koskaan tehneet vastoin äitinsä mieltä. Mitäpä sitte väliä, vaikka heidän nimensä olisivat olleet Ruohonkorsi, Vaapukkamatto ja Räystäsvesi. Eihän nimi mitään vaikuta, ja hullu narri se on, joka itkeskelee siitä, että hänen nimensä on Stiina tai Susanna. Kun vain ollaan hyvä ja hurskas, se on pääasia; silloin aina koristetaan nimensä.