"Kas, mikäs tuo on!" huudahti mummo katsoessaan ulos ovesta.
"Näyttäähän tuo suurelta hylkeeltä", arveli Lohi-Matti.
"No, toden totta, eikö olekin lehmä!" riemuitsi Lohi-Maija.
Ja lehmä se olikin, muhkea punainen lehmä parasta lajia, lihava ja pullakka, niinkuin olisi koko ikänsä syönyt spenaattia. Se käveli hyvin levollisena rannalla eikä edes haistanutkaan ruohomätäs-vaivaisia, niinkuin olisi kokonaan ylenkatsonut niin laihaa ravintoa.
Lohi-Matti ei ollut uskoa silmiään. Mutta lehmä se oli, aivan sen muotoinen, ja kohta ei ollut enää mitään epäilemistä, kun mummo alkoi lypsää ja lypsi kaikki astiat, yksin veneviskaimenkin, täyteen parasta aamumaitoa. Ukko vaivasi turhaan päätänsä miettimällä, mitenkähän lehmä oli tullut saareen, ja läksi etsimään mereen jääneitä verkkojansa. Ja kohtapa hän ne löysikin rannalta, jonne laineet olivat ne ajaneet, ja ne olivat niin täynnä kaloja, ett'ei välkkyviltä salakoilta näkynyt ainoatakaan silmukkaa.
"No, hyvähän tuo on lehmäkin olemassa", mietiskeli Lohi-Matti silakoita puhdistaessaan. "Mutta millä me sitä elätämme?"
"Kylläpähän siihen keino keksitään", sanoi mummo. Ja lehmä itse sen keinon keksikin. Se astui veteen ja söi vesiruohoa, jota kasvoi suurissa töyhdöissä rannalla; siitähän se pysyikin niin lihavana ja kauniina. Hyvä lehmä se oli muiden paitsi Prinssin mielestä; se näet oli saanut kilpailijan ja haukkui sitä lakkaamatta.
Siitä päivästä asti oli Ahtolassa maitoa ja kermapiimää yllin kyllä. Kaikki verkot olivat aina täynnä kaloja. Lohi-Matti ja Lohi-Maija lihoivat hyvästä ravinnosta ja rikastuivat päivä päivältä, sillä mummo kirnusi monta leiviskää voita, ukko hankki kaksi renkiä ja alkoi kalastaa suuremmasti. Meri tuli hänelle suureksi kalasumpuksi, josta hän haavitsi niin paljon kuin halutti. Ja lehmä piti itse huolen ruoastaan. Kun Lohi-Matti ja -Maija syksyllä muuttivat manterelle, sukelsi lehmä mereen, mutta keväällä heidän palatessaan seisoi se jo taas kalliolla odottelemassa.
"Tarvitsisimmepa me paremman tuvan", sanoi Lohi-Maija toisena kesänä.
"Tämä vanha on liian pieni meille ja rengeille."
"Niinpä niin", myönsi Lohi-Matti. Ja hän rakensi muhkean tuvan, jossa oli oikea lukko ovessa, sekä viereen kalliolle kala-aitan, otti kaksi renkiä lisäksi ja kalasteli niin hyvästi, että lähetteli monen monta tynnyriä lohta, silakkaa ja siikaa Venäjälle ja Ruotsiin.