JÄTTILÄINEN JA KOULUPOIKA.
Yks jättiläinen on Pohjolassa.
Se herraks mielisi maailmassa;
Vaan kesin nukkuvi niin se, että
Voi häntä pahasti silloin pettää:
Kas, päivä vaan
Kelkkansa suistaa
Sen niskaluista,
Käy istuimelle sen istumaan.
Syksyllä valvoa taas se jaksaa,
Päivälle kepposen mielii maksaa,
Lähettää jäitänsä kirkkaina,
Pimeän, kylmän ja nietoksia.
Se näyttää näin
Kuin joku suuri
Maan herra juuri;
Vaan jättiläinen on renkinäin.
Mä hevoseksi sen valjastanki,
Kun jää on järvellä, maalla hanki
Jalkaani sen sidon ilman haittaa;
Se vetää kuormia, sillat laittaa.
Se muureja
Ja tornit, vallit
Ja parhaat pallit
Rakentaa sokurijauhoista.
Sä karski kuningas Pohjolamme,
Punaiseks nipistät poskiamme,
Mua usein tupahan ajeletkin,
Kärvennät kärpäsen siipysetkin;
Mut sievään vain
Käyn suksilleni,
Näin kaataakseni
Sun, talvijättiläs, palvelijain!
LOTTA TÄTI.
Meidän oiva täti Lotta,
Sellaista ei muut vain saa.
Vahinkomme kaikki totta
Hyvin päin hän sovittaa,
Sukat, housut, paidat ratki
Paikkaa, merkkii lakanatki,
Muistaa nenäliinatkin,
Keittää puuron, kahvinkin.
Kotiin lailla märjän hiiren
Koulusta kun hölkkäämme
Sateella, ken laittaa kiirein
Kuivat vaatteet yllemme;
Ken tuo sitte syödäksemme
Viilikehlon etehemme;
Jälkemme ken kuivailee, —
Jos ei niitä täti tee?
Äitikään ei paha meille;
Vaan on meillä vikoja:
Nyt jäi kaulus harhateille,
Nyt sai vaatteet tahroja,
Nyt on kampaamatta tukka,
Nyt on nurin toinen sukka.
Silloin äiti toruu jo:
Mitä teit taas, lapsi, noh?
Täti Lotta silloin vastaa:
Tuo on kodikasta vaan:
Kärsi, äiti kulta, lasta!
Lapsi tuhrii luonnostaan.
Kaulus oli eilen poissa,
Rintamusta ennen voissa,
Tukka siloinen on nyt;
Ken lie sukan kääntänyt?