Saul. Sinäkö?
David. Niin, miksikä en? Tulihan tässä eräänä päivänä leijona ja sieppasi minun laumastani lampaan. Ohoh, ajattelin, olisitpa voinut jättää tuon tekemättä. Minä juoksin leijonan jäljestä, otin sitä kiinni parrasta ja kaadoin sen maahan. Ja tässä on sen leijonan turkki minulla palttona. Eiköpähän mies, joka on ottanut leijonaa parrasta, voi ottaa parrasta yhtä filistealaistakin?
Saul. Oletpa sinä reipas poika; sinä minua miellytät. Mutta mitäs kuningas siitä sanoisi?
David. Kuningas sanoisi: kiitos sulle, kunnon David; hyvin teit, kun voitit sen kerskailijan.
Saul. No niin, minä olen kuningas, ja jos ei kukaan muu uskalla, niin saatathan sinä koettaa.
David. Ohoh, oletko sinä itse kuningas? Minä en ole koskaan ennen nähnyt kuningasta.
Saul. Jos surmaat filistealaisen, niin minä annan sinulle vaimoksi tyttäreni Mikalin, ja sitte saat soitella minulle harppua.
David. Kiitoksia paljon, herra kuningas. Mutta en minä osta sikaa säkissä. Ennenkuin minä otan vaimon, tahdon nähdä, miellyttääkö hän minua.
Saul. Tuollahan hän tuleekin minun sotapäällikköni Abnerin kanssa.
Saul. David. Abner. Mikal.