Niin, rohkeutta vaarassa, rohkeutta vastoinkäymisissä, rohkeutta kiusauksissa, rohkeutta puolustamaan kanssaihmisten ja omaa henkeäsi ja menestystäsi, rohkeutta taistelemaan totuuden puolesta, rohkeutta puolustamaan turvattomia ja viattomia vainottuja, rohkeutta kaikkea pahaa ja vääryyttä vastaan, rohkeutta kaikkeen hyvään ja jaloon, mutta ei tyhmänrohkeaa ja hyödytöntä rohkeutta kestämään turhia vaaroja, ylvästymään muiden yli tai etsimään riitaa, että pääsisi joksikin mahtimieheksi. Pane tämä mieleesi!
Ehkäpä olet kuullut puhuttavan Östermyrasta, joka on kaukana Pohjanmaalla, juuri sillä kohdalla, jossa nyt Vaasan rautatie on piirtänyt Suomen kartalle uuden ajatusmerkki-viivan ja veturit kulkevat uuden ajan nopealla vauhdilla pitkin hedelmällisiä vainioita. Siellä on suuri ruutitehdas, joka kauan olikin ainoa laatuaan koko maassamme ja tuotti kaikille metsästäjille, vuorenmurtajille ja suomalaisille sotamiehille kaiken ruudin, kuin he tarvitsivat. Ja tiedäthän sinä, että ruuti, jota tehdään hiilestä, tulikivestä ja salpietarista, on hyvin vaarallinen tavara, joka helposti voi saada aikaan hyvin suuria onnettomuuksia, jos se syttyy tuleen, milloin ei tiedetä olla varoillaan. Sentähden täytyy ruutitehtaissa työskennellä hyvin varovasti. Siellä ei kukaan saa polttaa tupakkaa eikä sytyttää tulta edes turvallisimpaankaan lyhtyyn; ei kukaan saa pitää taskussaan helposti syttyviä aineita eipä edes rautanaulojakaan saapastensa kantapäissä, kun rauta voisi sattua kolahtamaan kiveen ja siitä syntyä kipinä. Kaikkein vaarallisin paikka on kuivaushuone, johon äsken valmiiksi saatu, vielä kostea ruuti levitetään kuivamaan ja johon hienoa mustaa ruudintomua on asettunut kattoon ja seinille. Se tomu on niin tulenarkaa ja täyttää ilmankin niin kokonaan, että melkeinpä pelottaa siellä tulen ajatteleminenkin, eikä sinne saa kukaan mennä kovat kengät jalassa, vaan paljain jaloin tai sukkasillaan tai pehmeissä tohveleissa.
Suuren tulenvaaran tähden ovatkin kaikki ruudintekohuoneet rakennetut syrjään herrasväen kartanosta ja työväen asunnoista. Eihän koskaan voida olla niin varovaiset, ett'ei joku onnettomuus mahdollisesti saattaisi tapahtua. Ja samasta syystä ovat ruutitehtaat tehdyt vain hienoista puista, että vahinko olisi niin pieni kuin mahdollista, jos ne lentäisivät ilmaan. Niin, sinä varmaankin ajattelet: "siellä minä en tahtoisi asua!" Mutta tottumus tekee, että ne, jotka siellä asuvat, eivät ajattelekaan vaaraa, vaan luottavat, että ankara työnjohtaja yöt päivät vartioipi tehdasta, niin ett'ei mikään varomattomuus voi saattaa kaikkien turvallisuutta vaaraan.
Hyvin harvoin sitä on tapahtunutkin, mutta joskus on kuitenkin yksi tai useampia ruutihuoneita lentänyt ilmaan. Ja kerran kuuluu se tapahtuneen syystä, jota ei ole helppo estää, siitä näet, että ukontuli iski ruutihuoneesen. Onhan sellaisia onnettomuuksia koetettu estää ukkosensyöteillä, jotka ovat kosteasta maasta aina ylemmäksi kattoa ja savupiippuja ulottuvat metallijohdot, yläpäässä terävä kärki; mutta eivätpä nekään aina auta.
Kyytirättäri Fredrik Salmenin luona Östermyrassa palveli tallirenkinä nuori poika Jaakko Virtala. Siihen aikaan oli tapana, että nuoret rengit kävelivät sunnuntaiöinä seikkailuretkillä, välistä ottivat luvatta hevosia haoista ja ratsastivat ne turmiolle, välistä remusivat kapakoissa ja milloin taas tappelivat naapurikylän renkien kanssa. — "Jaakko", sanoivat eräänä lauantai-iltana kumppanit Jukka ja Taavi, "lähdeppäs nyt meidän kanssamme ja opi mieheksi! Nyt on paraiksi kuutamaa, että löydämme hevoset haasta. Tänä yönä ratsastetaan, ja Ankkurin muori osaa kyllä torpassaan laittaa puolikuppisia kanelin ja inkiväärin kanssa. Ota piiska kanssasi, Jaakko, ja hyvä, jos pistät lyijymukuran varrenpäähän, sillä saattaapa sattua, että naapurikylän pojat odottelevat meitä kirkkomäessä."
"En minä tule mukaan", vastasi Jaakko puhdistellessaan hevostansa tallissa. Hän ei sinä yönä huolinutkaan viedä ruunaansa hakaan.
"Ohoh!" sanoivat kumppanit. "Miksi et tule?"
"Sentähden että se on väärin ja isäntä on siitä kieltänyt ja varoittanut."
"Kas vain tuota, vaikk'ei vielä ole päässyt lasten luvusta!" ivasivat
Jukka ja Taavi. "Tunnusta, raukka, että pelkäät saavasi selkään!"
"En minä ole pelkuri", sanoi Jaakko.