"No, hauskaa kuulla", sanoi herra Petter. "Minä söin myöhään aamiaista, eivätkä nuo palvelijat vielä ole ehtineet kyniä lintuja. Odottelehan kello 8:aan asti, niin saat illallista sitte."
"Tämäpä oli pahempaa kuin kuuma kankirauta ja seitsemän kuormaa sammalsuota", ajatteli Knut itsekseen, mutta pureksi vain kynsiänsä ja vastasi saattavansa odottaa. "Voinpahan ajatella katkismusta sill'aikaa", mietiskeli hän.
Herra Petter oli aika veitikka. Hän oli ennen ollut köyhä poika, niin että tiesi kyllä, miltä tuntuu odottaa nälkäisenä neljä tuntia. "Knut Soittelija", sanoi hän, "kylläpä huomaan sinun osaavan muutakin kuin ajatella ruokaa. Tiedätkö, että sekin on sankarillisuutta, kun voittaa itsensä ja tulee toimeen ilman välttämättömimpiäkin tarpeita, joita mielemme tekee tässä maailmassa? Minä pidän sinusta, poika, ja toimitan sinut kouluun, että sinusta tulee kunnon mies. Mutta mitä tämä on? Ihanhan tuntuu nenääni lintupaistin käryä. Astu sisään, poika! Nyt saat istua oikein minun omassa pöydässäni ja syödä kylläiseksi."
"Mitä se on?" Tuo kysymys kuului melkein kuin katkismuksesta. Ovet avattiin ruokasaliin, suuri, katettu pöytä odotteli paistista tuoksuvana vieraita. Herra Petter talutti Knutia kädestä ja Knut sai istua kuin herra pöydässä, ja siellä hän ehkä istuisi vielä nytkin, kun niin nälissään oli, ell'ei olisi aika sitte vienyt taskussaan juustopalaa mummolleen ja päässyt kouluun.
VASARAMIES.
Saliin saapuvi — eikä lakkaa —
Kaikenmoistakin kaupus-akkaa.
Myöjää kuivan ja marjankin,
Vanhaa tätiä, äijääkin,
Pilkkahintoja vartoovaista.
Luona serviisin — hei! — on naista;
Köyhä tuoss' ylioppilas;
Neito, palvelija myös, no kas!
Saapaspari! Se uljas vasta,
Ei saa vertaista Europasta:
Korko vino, ei anturaa,
Uusin kuosi! No, tarjotkaa!
Markan puolikas! Lisää siellä!
Penni!… Kymmenen!… Vielä, vielä!
Yks… kaks… Vielä! No, kolme! Hei,
Kas, sen kisälli helppoon vei!
Monta pulloa tyhjää! Anna
Vaikka viinejä täyteen panna!…
Lintuhäkkejä!… Kynttilän pää,
Huutakaatte, ken ennättää!…
Ruukku — korvaton —!… Lippulakki!
Vaunusilat!… Kah! hännystakki!
Välttämättömät!… Yksi!… kaks!…
Oiva tavara!… Kolme! Naks!
Vanha vakkanen!… Seula!… Seili!…
Rouva, tässä on teille peili.
Puitteet poikki, las' halki sen!…
Ken sai saapasten vetimen?…
Kahvipannu, kas, neitsyt Anna!
Nehtaria se suo ja mannaa,
Kuohuu piipusta koskenaan!
Papua neljä ja sakkaa vaan!
Minä vasaramies näin jauhan,
Painuksiin täten kurkun pauhaan…
Kaikkein kynnet on kurkollaan
Toisen kalua kaappaamaan.
Toimi mulla on poloisella
Onnen pirstoja paloitella…
On kuin uunissa paistuisin.
Kultaa rauhasta hetkenkin!