"Olkaa vaiti!" tiuskasi Sipi Ilonen. "Luuletteko te kuuluvan kanuunain äänen, kun ihmiset surisevat kuin paarmat kaapin ympärillä?"
"Mutta minä en näe mitään", nyyhkytti torpparin pikku Reetta, joka oli vain kelpo vispilän pituinen ja seisoi räätälin Antin takana, jolla oli yllään leveä sarkatakki. "Minä en näe mitään, minä!"
"Pankaa suunne lukkoon!" torui Sipi Ilonen taas. "Minä sanon, että nyt tulevat englantilaiset ja kanuunat paukkuvat; ell'ette sitä kuule, niin ainakin näette kanuunat. Nyt kaalaa pikku Napoleon koko armeijansa kanssa veteen…"
"Eihän tuossa mitään vettä näy", huomautti Kaisa.
"No, ell'ette näe vettä, niin kuulette sen ainakin", sanoi Sipi Ilonen äkeissään. "Huh, miten meri pauhaa ja aallot kohisevat ja laivat varustautuvat taisteluun! Ja nyt keisari Napoleon sieppaa yhden linjalaivan kumpaankin kainaloonsa ja marssii rannalle."
"Enhän minä näe mitään rantaa", virkkoi räätälin Antti.
"Vaiti siellä! Voipihan pikku lapsikin ymmärtää, että ranta on kaapin takana. Tässä tulee turkkilaisia, tattareja, mamelukkeja, melumestareja ja muita ihmissyöjiä. Nyt he sivaltavat pitkät sapelinsa ja ryhtyvät tappelemaan. Niksis! tuossa juuri löi eräs pään poikki toiselta…"
"Mitä?" huusi Kaisu, "rupeavatko he tappamaan toisiansa?"
"Viekää sana nimismiehelle!" virkkoi Laiska-Jaakko ruoho-istuimeltaan, itse edes hievahtamattakaan.
"Minua pelottaa, niin hirveästi pelottaa", parkui pikku Reetta ja alkoi kohti kurkkuaan itkeä.