Ei siinä apua, Sipi Ilosen täytyi marssia käsillään armeijan mukaan, ja hän saapui suuren hiilikeltaisen vuoren luo, jonka vieressä kuun mummo aivan oikein istuikin, nenä kallion rakoon kiinni tarttuneena. "Huolitko nuuskaa?" kysyi kuun ukko ja kylvi sitä vuorelle. — "Ttsi!" aivasti mummo, ja samassa aukesi rako ja mummo pääsi irti. — "Nyt hukka perii!" pahoitteli ukko. "Tänne on tullut suurin narri maan ja taivaan väliltä, eikä se voi olla kukaan muu kuin sinä, Sipi Ilonen. Hyvät ystävät, nyt pakoon, sillä joll'ei nyt tule kuun pimennystä tomusta ja rikoista, niin eipä toden totta ole enää ainoatakaan lautaa tallella koko kuun valtakunnassa."
Koko armeija läksi käpälämäkeen. Sipi Ilonen yritti myöskin pakenemaan, mutta ei ollut vielä oikein opastunut käsillä kävelemistaitoon; hän kaatua kellahti seljälleen, nousi luonnollisille jaloilleen ja juoksi minkä suinkin käpälästä pääsi. Katsahtaen taaksensa näki hän suuren tomupilven ja kuuli kuun mummon äänen: "mitä muurahaisia ja matoja tässä on likaamassa minun tarhaani ja pihaani? Puhdasta pitää olla, ihan puhdasta kuun pihassa."
Ennenkuin Sipi Ilonen ehti lukea neljääntoista asti, oli hänen päällänsä jo suunnaton joukko kaikenlaista väkeä ja eläviä jotka pakenivat luutaa. Kaikki riensivät hänen päällitsensä, kaatoivat hänet kumoon, poljeksivat ja tukistelivat häntä. "Tuossa saat kruunustani!" tiuskasi keisari Napoleon, nipistäen häntä korvasta. — "Tuossa saat meidän linjalaivojemme nuppineuloista!" hurrasivat englantilaiset, lauaisten kanuunansa häntä kohti. — "Tuoss' on sulle minun vanteistani", puhkui Suuri Mogul ja nipisti häntä nenästä. — "Tuosta saat siitä, että minä katkesin kuin oljenkorsi!" huusi Mogulin äiti, pistäen häntä neulalla poskeen. — "Tässä saat tikun pistämisestä minun jalkaani!" nyyhkytti prinsessa Sinitaivas, puristaen hänet melkein puolikuoliaaksi. — "Tuoss' on luotipuntarista!" ärjyivät räätälit silitellessään häntä kuumilla raudoillansa. — "Tuoss' on sinulle siitä ja tuoss' on sinulle siitä!" huusivat sadatkin yht'aikaa, yhä vain pureksien, nipistellen, näpistellen ja tukistellen Sipi Ilos-parkaa, niin ett'ei hän enää kuullut eikä nähnyt mitään. Kaikki tuo tapahtui yht'äkkiä, ja heti kaikkein noiden kiusankappaleiden jälkeen tuli kuun mummo suurine luutineen. Sitä ei kukaan kyennyt vastustamaan: hän lakasi kuun puhtaaksi ja kirkkaaksi kuin messinkikattila; kaikki roskat laistiin alas kuun laidalta: keisarit, sulttaanit, prinsessat, linjalaivat, kanuunat, räätälit, rummuttajat, torventoitottajat, kotkat, kruunut ja luotipuntarit; kaikki ne kiertelivät hetkisen avarassa sini-ilmassa ja hajosivat sitte lentotähtinä yön hämärään.
Tämän romun joukossa, joka laistiin pois kuun levyltä, oli myöskin Sipi Ilonen. Hän turhaan katseli kotkaansa, tipahti pois, teki kuperkeikan tyhjässä avaruudessa, putosi, putosi putoamistaan yhä, ja viimein heräsi siitä, että muurahainen matoi matamistaan hänen korvaansa. Missä hän oli? Maantien laidassa nurmikolla, kaappi päänsä alla. Aamu oli valjennut, mutta täyskuu katsoi yhä vielä häntä kellertävän harmaana ja kalpeana yönvalvonnasta. Ihan oikein! Siellä vielä näkyivät entisellään ukko ja akka; suureksi helpotuksekseen Sipi Ilonen ei huomannut merkkiäkään tuosta hirmuisesta luudasta. Arvattavasti akka vieläkin istui, nenä kiinni kallion raossa. Sipi Ilosen ei vielä tarvinnut katsoa itseään suurimmaksi narriksi maan ja taivaan välillä.
"Tästä tulee hyvä historia yksinkertaiselle kansalle", sanoi hän miettiväisesti itsekseen ja nosti hihnoista kaapin selkäänsä. "Missäpä onkaan minun vertaistani, joka yhtenä yönä tekee sellaisen matkan? Ja minua on kuitenkin uskallettu sanoa vetelys raukaksi."
"Vetelys raukka!" sanoi metsän kaiku.
"Sinäkö se olet, neiti Suuton?" pilkkasi Sipi Ilonen. "Olkoon menneeksi vetelys; kaikkiahan nerokkaita miehiä sanotaan suuremmiksi tai pienemmiksi hulluiksi. Mutta sanoa minua, taiteilijaa, ilvehtijäksi…"
"Ilvehtijä!" kertoi kaiku.
"Kuuleppas nyt, lörpöttelijä; kyllähän olet tunnettu kieleväksi, mutta pyydänpä sinua kuitenkin olemaan ryhtymättä mihinkään personallisuuksiin. Vai tahdotko päästä minun kaappiini? Minäkö muka olisin ilvehtijä? Minä, joka tässä kaapissani esittelen maailman suurimmat merkillisyydet, olenko minä sellainen henkilö, jota vain noin ilman mitään saataisiin pitää narrinaan?"
"Narri!" sanoi kaiku.