Nyt tuolla
Astuvi hän kummun puolla.
Johtaa pientä kukkaa…
Satakauno.
Kas,
Hän on kukkain kuningas
Varrottu! Nyt — saatte kuulla —
Vuoret vonkuu, alkaa tuulla,
Pauhu meren kaukaisen
Rantaan raikuu riemuiten,
Linnut — tuhansin on niitä —
Hänen ympärillään liitää.
(Kaarle tulee, taluttaen Vanamoa, molemmilla seppele päässä).
Vuokko.
Nyt hän puhuu kukallen.
Kaarle (Vanamolle eli linnealle).
Kysyt, miks sua lempinen.
Siks, kun olet pienoinen,
Nöyrä, puhdas, viaton,
Tuskin tohdit katsees nostaa
Mättäästä, mi kehtos on.
Tiedä, mull' on verraton,
Kaunis, viisas kirja, josta
Tiedän: pienin maailmassa
Suurin onpi taivahassa;
Tien hän enkelten luo löytää…
Vaan kas meidän kukkapöytää!
Satakauno.
Pieni poika ihmislasten,
Tulit tänne, mitä vasten?
Kuni lintu häkissään
Tuomittuna ikävään,
Yhden vapaapäivän sait,
Onnellisna meidät hait,
Täällä kaikk' on tuttujasi,
Ystäviäs, sukuasi:
Jylhä metsä isäsi,
Kaunis niitty äitisi,
Puro vilpas veljyesi,
Kukin kukka siskosesi.
Niittypuron tuolla puolla,
Metsäin takapuolla, tuolla
Vuorten, vetten takan' on
Valtakuntas verraton.