"No syytä sitte itseäsi!" sanoi akka ja samalla hän hyppäsi harakkaa mäkeä pitkin alas.
Kettu alkoi laaksossa haukkua, Sikku juoksi alas ja näki yhden lehmistä vajonneen suohon niin syvälle, ett'ei enää näkynyt muuta kuin sarvet viheriäisestä nevasta. Sikku koki sitä vetää ylös, mutta hänen voimansa ei kestäneet, vaan kun hän oli itsensä reutonut väsyksiin, täytyi hänen mennä kotiin, neljätoista lehmää mukanansa. Kellokas lehmä Mansikki ammui, Kettu ulvoi. Sikku kertoi, miten onnettomuus oli tapahtunut, sai selkäänsä ja lähetettiin toisena päivänä paimeneen ilman evästä.
Nyt hän ei laulanut mitään laulua, vaan istui suruisena ja nälissään vuoren juurelle. Silloin Allisten pitkäpartainen noita-ukko tuli ja sanoi hänelle: "anna minulle musta lehmäsi Mustikki, ja sano, että susi on sen repinyt, niin minä annan sulle kaiken sen maan, kuin voit nähdä Sipurin vuorelta!"
"En, niin tyhmä en ole", vastasi Sikku närkästyneenä.
"No syytä sitte itseäsi!" sanoi ukko ja samalla hän laski kuperkeikkaa pitkin vuorta alas.
Kettu alkoi haukkua, Sikku juoksi katsomaan, ja näki Mustikin kuolleena mäen rinteessä. Se oli syönyt jotakin myrkyllistä ruohoa, eikä sitä enää voitu saada henkiin. Sikku itki, toi tuohisessa tuutissa vähän vettä lähteestä ja kaatoi sen Mustikin päähän, mutta se ei auttanut, hänen täytyi ajaa kotiin vaan kolmetoista lehmää ja kertoa mikä onnettomuus oli tullut. Nyt hänet pantiin kolmeksi päiväksi ilman ruoatta kellariin. Neljäntenä päivänä hänet taas lähetettiin lehmiä paimentamaan; hän sai evästä pussiin, mutta kun hän jo kotiveräjällä oli nälissään ja avasi pussin, oli siinä vaan harmaja kivi.
Sikku meni lehmien kanssa vuoren luo, söi marjoja metsästä ja istui surullisena kannon päähän keskelle karjaa, ett'ei enää mitään onnettomuutta tapahtuisi. Silloin hänen luoksensa tuli Allisten pieni, kaunis noitatyttö, jolla aina oli silmät kierossa, tarjosi hänelle pehmeätä vehnäkakkua, taputti häntä laihalle poskelle ja sanoi: "anna minulle punainen lehmäsi Mansikki, ja sano kotiin tullessasi, että karhu on sen repinyt, niin saat vehnäkakun ja kaiken maan, jonka voit nähdä Sipurin vuorelta!"
Sikku oli niin nälissään, että olisi nielaissut vaikka sammalista tehdyn kakun. Hän katsoi kakkuun ja tuohon pieneen, kauniisen noitatyttöön ja hänen täytyi purra omaa kieltänsä, ett'ei hän heti olisi antanut myöntävää vastausta. Mutta noitatyttö nauroi ja se suuttutti Sikkua. "En", sanoi hän, "niin tyhmä en ole."
"No syytä sitte itseäsi!" sanoi tyttö ja samalla hän lentää lekutti aivan kuin harakka metsään.
Sikku pelkäsi jotakin uutta onnettomuutta ja juoksi Mansikin luo, joka oli aivan hänen lähellänsä, mutta Mansikki oli jo suorana heinikossa, kyykäärme oli kiinni sen turvassa ja vähän ajan kuluttua oli Mansikki kuollut. Mitäpä siitä oli apua, että Sikku tappoi käärmeen. Hänen täytyi mennä kotiin kahdentoista lehmän kanssa ja kertoa tapahtunut onnettomuus.