"Herttainen poika, sinäkö sieltä tulet?" huusivat isäntä ja emäntä hyvillänsä, syleilivät Sikkua ja hyväilivät lehmiä. Kettu oli jo sujahtanut riiheen katsomaan, olisiko sielläkin vesikorvon vieressä Kissamirrin maitoastia lattialla. Kissamirri suhisi ja silloin taas syntyi kahakka talossa.
"Onko sinulla nälkä?" kysyi emäntä Sikulta. Emännällä näet oli paha omatunto.
"Ei, kiitoksia tarjoomastanne", vastasi Sikku. "Eipä vielä ole täysikuukaan."
Isäntä oli hämillänsä ja kaapi pitkän korvansa taustaa. Hän oli ruvennut ajattelemaan Sikusta aivan toisella tavoin ja muisti ajattelemattoman lupauksensa. "Kuuleppas, Sikku", sanoi hän, "olkaamme hyvät ystävät! Mitäpä sinä niin paljolla maalla tekisit, kun olet niin pieni? Palvele minua uskollisesti seitsemän vuotta, niin minä pidän sanani, ja sinä saat kaiken maan, joka näkyy Sipurin vuorelle."
"Olkoon menneeksi", sanoi Sikku.
Sikku palveli uskollisesti seitsemän vuotta Anttilan talossa, kasvoi pitkäksi ja väkeväksi, sai lakin, paidan ja saappaat, otti vaimoksensa talon tyttären, kelpo Kreetan ja sai hänen kanssansa sekä kaiken sen maan, joka Sipurin vuorelle näkyi, että myöskin koko Anttilan uudestaan rakennetun talon. Kettu ja Mirri ovat kumpikin haudatut vuoren juurelle; mutta Allisten noidista ei muuta tiedetä, kuin että siellä nyt on variksen pesä ja ihmiset sanovat, ett'ei variksiin ole luottamista.
End of Project Gutenberg's Lukemisia lapsille 5, by Zacharias Topelius