Muutamia päiviä sen jälkeen oli vihollinen taas mennyt laivoihinsa. Ihmiset palasivat takaisin metsistä ja vuorenrotkoista, joihin he hädän aikana olivat paenneet. Monet keräytyivät poltetuista taloistansa kirkolle ja keskustelivat, mitä heidän tuli tehdä. Ja mitä he tekisivät noille kuudelle vangitulle kasakalle, sillä saaressakin olleet kasakat otettiin vangiksi?
"Lyökää heidät kuoliaiksi!" huusivat taas muutamat.
"Ei, antakaa heidät Sikulle!" sanoivat toiset. "Sikku ne vangiksi otti."
Sikku sai nuo kuusi vankia omiksensa, otti heiltä lupauksen, ett'eivät he enää ottaisi osaa sotaan maatamme vastaan ja antoi heidän sitte vapaasti kulkea matkaansa toveriensa luo.
Anttilan isäntä ja emäntä olivat muuttaneet asumaan riiheen, jota vihollinen kiireessään ei ennättänyt polttaa. "Voi", sanoivat he, "jospa meillä nyt olisi kelpo lehmämme!"
Samalla he näkivät pienen paljaspäisen, paljasjalkaisen paidattoman pojan, joka kellertävän koiran avulla ajoi yhdeksän kaunista lehmää mäenrinteestä alas riihelle päin.
"Eikös tuolla ole Sikku ja Kettu?" huudahti isäntä.
"Eikös nuo ole meidän lehmiämme?" parkasi emäntä.
Olivatpa niinkin Sikku ja Kettu, ja Anttilan talon omat lehmät, jotka vihollinen oli ryöstänyt. Kolme olivat kasakat jo ennättäneet teurastaa, yhdeksän oli jäljellä, ja ne oli Sikku pyytänyt osaksensa saaliista.
"Tässä minä tuon teille yhdeksän lehmää!" huusi Sikku ja olisi iloissaan mielellänsä heilutellut lakkiansa, mutta eihän hänellä ollut lakkia.