Kukat yhä tuoksuivat, linnut lauloivat, ja Ilo-Matti soitteli Vinkuraansa tuolla tuvassa. Nuori pappi mietti, mitenkä hän osaisi selittää Jumalan valtakuntaa lapsille. Ne olivat niin pienet ja tietämättömät; eiväthän he ymmärtäneet niin mitään.
Hetkisen kuluttua sanoi poika: "Minä muistan äitin."
"Niin", sanoi tyttö, "minä näin viime yönä unta hänestä. Hän sanoi minulle: minä olen aina teidän luonanne."
Nytpä nuori pappikin tiesi, miten hänen piti selittää Jumalan valtakuntaa. Hän sanoi lapsille: "No, jos teidän äitinne on aina teidän luonanne, niin eläähän hän eikä ole kuolleena haudassa."
Lapset kyllä tahtoivat mielellään uskoa tuon kaiken, mutta se tuntui heistä niin kummalliselta. Olivathan he itse nähneet, miten heidän äitinsä oli peitetty maan sisään ja astuneet saattojoukossa aivan hänen jäljestänsä.
"Meneehän aurinkokin joka ilta piiloon pimeään pilveen", sanoi opettaja.
"Silloin aurinko makaa", virkkoi poika.
"Niin, mutta joka aamu herää se jälleen", sanoi tyttö.
"Teidän äitinne makaa myöskin."
Sitä alkoivat lapset jo ymmärtää. He puhelivat, että heidän äitinsä oli mennyt yhdeksi yöksi maan sisään makaamaan, mutta hän oli heräävä jälleen ja olikin jo herännyt, koskapahan hän näyttäytyi Riitalle unissa.