"No, missäs se teidän äitinne nyt siis on?" kysyi opettaja.
"Hän on Jumalan valtakunnassa."
"Niin, siellä hän on, ja koska hän on teidän luonanne, niin onhan sitte Jumalan valtakuntakin teidän luonanne. Vapahtajamme onkin sanonut, että kaikki pikku lapset kuuluvat Jumalan valtakuntaan."
Laskeutuva aurinko paistoi lasten kirkkaihin silmiin ja ne loistivat ihmeellisestä ilosta. Pikku Matti ja pikku Riitta eivät vielä ymmärtäneet kaikkea, mutta he ymmärsivät toki sen verran, että heidän äitinsä nukkui, että hän oli jälleen heräävä ja että Jumalan valtakuntaan ei ollut pitkä matka; sillä hehän itse jo olivat siinä.
Yhä vielä kuuluivat Vinkuran sävelet tuvasta. Ja ihmiset jotka olivat häitä katselemassa, sanoivat keskenään: tuolla istuvat Ilo-Matin lapset hautausmaalla. Miksi he eivät ole tanssimassa morsiamen kanssa?
KOULUPOIKAIN VOITTOLAULU.
Kevään kuningas nyt sotaan saa
Päivän kultavarsan seljäss', iskein tulta,
Idän myrskyjä hän puhaltaa,
Kalpa — aamusade — häll' on kultaa,
Pakoon, pakoon synkän talvipilven lyö,
Maailma on uusi, kuollut on nyt yö.
Kevään kuningas nyt sotaan saa
Päivän kultavarsan seljäss', iskein tulta,
Idän myrskyjä hän puhaltaa,
Kalpa — aamusade — häll' on kultaa.
Ken nyt vannoo uskollisuuden?
Lipun päivänpaisteisen ken tahtoo kantaa?
Maailmaa nyt vastaan ryntää ken?
Henkensä ken valon tiellä antaa?
Arat raukat värisevät nurkassaan,
Uljaat pojat iloiten käy sotimaan.
Ken nyt vannoo uskollisuuden?
Lipun päivänpaisteisen ken tahtoo kantaa?
Maailmaa nyt vastaan ryntää ken?
Henkensä ken valon tiellä antaa?
SANOMALEHDEN LATOJA KIRJASINLAATIKKONSA ÄÄRESSÄ.
Mä olen vuohien paimen; niitä
Mä satatuhatta riviin liitän,
Lihavat vien sekä laihat, huonot
Otukset, mustat ja lyijykuonot
Niitylle, mi
On paperi.
Kesyinä kyllä ne käy nyt syömään,
Vaan puskemaan ne jos saa ja lyömään,
Ne kumoon maailman syöksevät
Ja moneen kuhmuja iskevät.