"Niin!" sanoi provasti. "Tuolla tavalla voi juosta ainoastaan se, jolla on käsissään ollut Pikku Haltia, vaan joka on piinannut häntä. Ja kun sitte tunnetaan Haltia toiste, saadaan sellainen kauhu, kuin kirjaneuvoskin näkyy saaneen. Hyväpä oli, ett'en minä ehtinyt tarttua kärpäsläppään."
"Eihän tuo vain liene vaarallista minulle, niin että minunkin täytyisi juosta?" kysyi kanamummo.
"Ei, teille, hyvä mummo, se ei ollenkaan ole vaarallista. Mutta minulle ja monelle muulle. Tahdotteko tehdä minulle pienen palveluksen?"
"No, niin varsin mielelläni, arvoisa provasti!"
"Polttakaa tuo kärpäsläppä! Minä saattaisin pikastua, jos hän vielä milloin ehkä palaa."
HÖYRYVENEEN LÄMMITTÄJÄ.
Tulivin! Tulivin! Alus hytkyvi tää,
Ojan aaltohon propelli kun nävertää,
Telat tuskittelee sekä männät ne käy,
Kuten niiss' olis henki, jot' ei toki näy.
Minun tointani vaan
Se ei liikutakaan.
Ne on toiminnassaan, saman teen minäkin,
Tulivin! Tulivin!
Nyt on syys, pimeää, kovin myrskyelee,
Näen luukusta kuin säen sinkoelee,
Tuuli jäätävä on, meri möyryelee,
Joko lunta tai vettä nyt virtaelee
Minä täss' yhä vaan
Valon, lämpimän saan,
Jopa paistun… Jos raitista ois jotakin!
Vari on. — Tulivin!
Olen kokkina orjan mä nälkäisen, mi
Yhä ahkera on, yhä puuhoavi,
Tavaraa yhä sinne ja tänne se tuo,
Kun ei kerkeä muut: konelaitos on tuo.
Uros, vait' ole ain'.
Tahi kilju, kun vain
Pysyt häkissä! Jos ulos käyt, alus tää —
Tulivin — häviää.
Ja kun hiiliä luon, tuli räiskyelee,
Hiki nokiset kasvoni kun valelee, —
Peninkulmia monia alla mä maan
Sytytän tulivuoren oksentamaan,
Siten luulen … mut saan
Heti keinuilemaan,
Ja mä vain olen kiikkuva kaarnanen, min
Vesi vie. — Tulivin!