Avaran meren aalto se voi murentaa
Emäpuun sekä myös tulen sammuttaa.
Mun ja kuoleman välillä tuuma on, voi!…
Jumal' on toki turva ja suoja; Hän soi
Välill' liekin ja myös
Veden olla mun työss'.
Tuli räiskyös! Laulaos propellikin:
Tulivin! Tulivin!
MUSTAN MEREN MERIMIES.
Kas meripojat, niitä
Ei pelko painakkaan!
Maan ympäri he kiitää
Ja lappaa touvejaan.
Kun meri pauhaa, myrskysää
Touveihin, mastoon yllättää,
Niin laulaa lauluansa
Iloisin mielin nää.
Mies mustan meren laivan
On Niku nokkela;
Niin ketterä hän aivan,
Ett'ei vois uskoa.
Kas, kuin hän hyppää uimaankin,
Ja mustana käy takaisin
Kuin musta meri, mutta
Sydämmin iloisin.
Hän laivan valkokantta
Nyt "hyppii varista"'
Ja mustat merkit antaa
Jaloistaan tihkua.
Niin varpait' tulee variksen.
Mutt ei ol' orja Nikunen,
Merensä mustan, rakkaan
Hän maalaa kaikillen.
Hän joskus töhrää, milloin
Pitäisi koristaa;
Paperipätkin silloin
Selkäänsä Niku saa.
Vaan joskus, uljaast' uituaan.
Kauniisti kantta juostuaan.
Hän pannaan villapaitaan
Ja puhtaaks siivotaan.
Hän teräksisin kengin.
Puusäärin astelee
Ja pojan, tyttösenkin
Keralla leikitsee.
Kun hän on hauska veikkonen,
Hän piirtää kirjaan lapsien
A:n sauvoin kulkevaisen.
B:n köyryselkäisen.
Käy, Niku, tähän laivaan
Nyt lippus nostamaan!
Laps-pienet päätään vaivaa,
Ken Niku olleekaan.
Hän on… No, kappas juonta sen!
Taas pulskahti hän merehen,
Kirjoittain noustuansa:
Huomenta, pienonen!
YRJÖN VALTAKUNNAT.
Ah, miten on suloista olla kaksitoista-vuotias ja terve ja iloinen ja huoleton! Ja silloin asua vehreässä saaristossa sinisen meren keskessä, ja hoitaa pikku venettänsä, koiraansa ja joustansa, ja joka aamu nähdä auringon välkkyvän koivuin lehtien välitse ja kasteen päilyvän ruohossa ja pikku aaltojen, noiden Aallottaren leikkikumppanien, vierivän rantaan. Niin, onpa suloista, kun vilpoinen aamu-ilma löyhähtelee sisään avoikkunasta, kantaen näkymättömillä siivillään tuomen, pihlajan ja sireenin tuoksua, sill'aikaa kun tuhannen tuhansien lintuin laulu joka oksalta kaikuu Jumalan ylistykseksi ja kiitokseksi. Silloinhan täytyy ihmisenkin olla kuin lintu, vapaa ja nuori, ja laulaa kaikkein muiden kanssa ja kiittää Jumalaa niinkuin kaikki muutkin. Sillä ei kukaan ole oikein onnellinen Jumalaa kiittämättä. Mitenkä voisikaan mikään olento maan päällä kukoistaa totisessa ilossa, ell'ei hän juurru Jumalan rakkauteen ja tunne itseään onnelliseksi siitä?