Tällä kertaa ei kuningas ehtinyt käydä etäisemmissä valtakunnissaan, joita oli Kamshatka, Japan, Persia, Madagaskar, Sahara, Guinea, Madeira, Jamaika, Kuba, Kap Horn, Otaheiti, Uusi Seelanti, Sumatra, Jaava ja Borneo. Hän nousi Yrjönmaalle, jonne Höyhensaaret etäältä siintivät, asettui Päivölän palatsiin, joka oli kaunis kallio rannalla, ja päätti armollisesti siinä syödä voileipänsä.
Oli lämmin kesäpäivä, juuri puolenpäivän rinnassa (kello 11 ja 12 välillä). Meri oli kirkkaana kuin suuri peili, ja sen kehyksenä päilyi monta pikku peiliä saarten välillä. Merenkuningas Ahti ja ilmankuningas Tuulenpuuska näyttivät tehneen ainaisen sovinnon ja rauhan Yrjön kuningaskuntien kanssa. Kaksi pitkää honkaa, Taivaantasa ja Pilvenparta, Yrjönmaan vartiat, lepäsivät keihästensä varassa ja näyttivät hyvin unisilta, niinkuin heillä nyt ei olisi mitään tekemistä. He olivat korkeihin latvoihinsa ottaneet kiinni viimeiset mereltä tulleet tuulenhenkäykset ja panneet ne nukkumaan havuvuoteelle.
Kuningas Yrjö, syötyään voileipänsä, joll'aikaa poliisimestari oli huvikseen pureskellut vanhaa hevosensäärtä, katseli koko saaren ja huomasi kaikki olevan hyvässä järjestyksessä. Rannan kivet olivat peseytyneet puhtaaksi merivedessä ja kukat aamukasteessa; mansikat olivat pukeutuneet univormuun, alta valkoisiksi, päältä punaisiksi. Mustikat olivat pyytäneet yhdeksi viikoksi virkavapautta, ehtiäkseen tulla oikein sinisiksi; vaapukat olivat nöyrimmästi ilmoittaneet juuri nyt alkaneensa tehdä raakaleita; tuomet ja pihlajat olivat jo kuninkaan edellisellä käyntikerralla kylvelleet kukkiansa ja alamaisimmasti lupasivat toimittaa marjoja syksyksi; koivu oli sukinut riippuvat oksahiuksensa; kuusi ja mänty olivat ahkerassa uusien käpyjen teossa. Ainoa tyytymätön oli hauki, joka oli joutunut riitaan rannan kiiskien kanssa siitä, että ne pörhistivät selkäevänsä, kun hauki yritti heitä nielemään. Kuningas nosti keppinsä ja käski taistelijain sopimaan. Muuten hän oli tyytyväinen väkeensä, tarkasti mettiäisten uuden hunajatehtaan, kiitteli muurahaisten maanteitä ja neuvotteli peipposten kanssa, mikä olisi paras keino puhdistaa tuomien lehdet madoista.
Äkisti alkoi poliisimestari kovasti haukkua, ja kuningas Yrjö huomasi variksen väijyvän koivussa kottaraisten pesää. Yrjö oli ankara kuningas eikä kärsinyt roistoja valtakunnassaan. Hän jännitti jousensa, joka hänellä aina oli muassa, tähtäsi varista ja nuoli lennähti toiseen siipeen. Kraa! huusi varis ja lensi vaivaisena pois metsään.
Niin kuninkaalla on paljo tekemistä; hänen täytyy ajatella kaikki asiat. Suoritettuaan hallitustoimensa istahti kuningas Yrjö Päivölän palatsiin mukavaan nojatuoliin, jonka sieltä löysi. Siitä hänen sopi katsella aukeaa merta; hän näki selvään toiselta puolen Höyhensaarien kuuluisan luolan ja toiselta Ohdakesaarien harmaan ja kolkon rannan. Onkohan, ajatteli Yrjö itsekseen, paha Painajainen saanut tänään kynsiinsä ketään tottelematonta lasta?
Kaikki oli hiljaa. Meri nukkui kiikkuvassa kehdossaan, tuuli nukkui korkealla honkain ja kuusien latvoissa. Aurinko paahtoi palatsin muureja.
Nukku Matti vanhus astui ulos Höyhensaarien luolasta, kiiti tuulenhenkäyksenä yli meren ja kylvi kourallisen hienon hienoa hiekkaa ilmaan. Kuningas Yrjö nukkui ja oli heti ruusuvuoteella, tietämättänsä missä. Poliisimestari ojensi myöskin kaikki neljä jalkaansa suoraksi ja nukkui.
Silloin heti alkoivat ilveilevät unet pitää iloista leikkiänsä. He pukivat nukkuvan kuninkaan purppura-viittaan, taluttivat hänet kultaisen valtaistuimen luo ja antoivat hänelle valtikan lausuen: "Suuri kuningas, ota vastaan kansasi kunnioitus! Tässä ovat kaikki kuulemansa sinun käskyjäsi."
Ja silloin levisivät valtakunnat ja maat mahtavan hallitsijan silmäin eteen; tuhannen tuhansia muotoja, joita ei kukaan voinut lukea, kaikki ilman linnut, kaikki maan kasvit ja eläimet, kaikki meren kalat tekivät valtaistuimen edessä huvittavimpia kuperkeikkoja ja huusivat kilpaa: "eläköön kuningas!" Niin, tuo kuuluu vähän omituiselta, että kalatkin huusivat. Ainoastaan yksi ääni parkui kovemmin kuin muut: "minulle tehtiin vääryyttä! tehtiin vääryyttä!" Se oli varis, jolta oli siipi ammuttu siitä, että hän oli väijyskellyt kottaraisten pesää. Ja kohtapa kuului toinenkin ääni: "minulle tehtiin vääryyttä! tehtiin vääryyttä!" Ja se oli hauki, joka ei ollut saanut rauhassa syödä kiiskejä.
"Minä en tahdo tehdä pienimmällekään alamaiselleni vääryyttä", vastasi oikeudentuntoinen kuningas valtaistuimeltansa. "Asettakaamme oikeus tuomitsemaan variksen ja hauin pahoja tekoja."