Kello tuli yksi, tuli kaksi ja kolmekin; sen voi Yrjö huomata auringon kulusta. Hän päätti vielä kerran vaeltaa ympäri saaren ja korjaella kaikki vahingot, mitä sota oli tuottanut. Silloin näkyi vene soutavan saarta kohti…
"No, löydänkö sinut viimeinkin?" kuului enon iloinen ääni veneestä. "Minä olen etsinyt sinua kaikista kuningaskunnistasi. Ja osaathan vielä laulaa ilman päivällistäkin ja sellaisen sodan jälkeen!"
"Oh, eno, vene on romuna, mutta minulla on urhollisia sotilaita ja lujat linnat! Minä olen voittanut ilman ja meren kuninkaat; eiväthän ne jaksaneet kukistaa edes minun tornianikaan. Miksipä en sitte laulaisi!"
Poliisimestari Passi ajatteli toisin. Hän oli kyllästynyt pureksimaan hevosenluutansa ja olisi mielellään vaihtanut koko voiton, kunnian ja sankarimaineen tuoreesen lehmänhännän-tynkkään. Yhdellä aimo hypyllä loikahti hän ensinnä enon veneesen.
Mutta kuningas Yrjö lauleskellen palasi odottelevalle päivälliselle.
* * * * *
Kului monta viheriöivää kesää ja lumista talvea. Meren ja ilman kuninkaat tuontuostakin yhä hyökkäilivät Yrjön kuningaskuntia vastaan, mutta aina heidät torjuttiin pois. Päivölä-linna puolusteli sotapäällikköjen Taivaantasan ja Pilvenparran avulla Yrjönmaata yhtä urhollisesti kuin ennenkin. Muurit eivät horjuneet, kalliot eivät hajonneet; unet yhä tekivät iloista pilaansa uneliaille purjehtijoille.
Mutta missä oli kuningas Yrjö?
Monen vuoden kuluttua tästä Yrjön kesästä soutelin eräänä kesänä yksinäni peilikirkkaita salmia Yrjön kuningaskuntain ohitse. Siinä ne olivat kaikki: Kamshatka, Japan, Persia, Madagaskar, Sahara, Guinea, Madeira, Jamaika, Kuba, Kap Horn, Otaheiti, Sumatra, Uusi Seelanti, Java, Borneo, Kreikanmaa, Italia, Espanja, Ranska. Englanti, Tanska, Norja, Ruotsi ja Suomi. Muutamissa näin vielä tornin jäännöksiä kukkuloilla. Vaan olinpa jo huomaavinani rappeutumisen merkkejä ja jonkinlaista epäjärjestystä muutamissa saarissa. Kaatuneet puut sulkivat polkuja; kaupunkien torit olivat täynnä meriruohoja ja kuivia oksia, vaikka ne ennen muinoin olivat niin huolellisesti laistut ja puhdistetut. Sataman varukset eli muurit ja padot olivat monin paikoin kaatuneet kumoon. Minulla ei ollut aikaa tutkia saarten sisäosia, mutta luulen jotenkin varmaan voivani sanoa, että varikset taas hätyyttivät kottaraisten pesiä ja että ruskeat muurahaiset sotivat mustia vastaan. Missähän nyt oli kuningas Yrjö?
Minä laskin Yrjönmaan rantaan. Oli kaunis ja lämmin päivä. Haltuunotto-torni oli melkein eheänä Ararat-vuoren kukkulalla. Lipputanko oli vielä entisellään pystyssä kivien välissä, mutta siniruutuisen nenäliinan oli tuuli riistänyt ja vienyt teille tietämättömille. Päivölän linna ja vanhat sotapäälliköt seisoivat myöskin uljaina vahdissaan. Tuntui siltä kuin tämä ja kaikki muutkin saaret olisivat odottaneet kuningastansa. Ruo'ot kumartelivat, puut hurrasivat, pensaat olivat lipuilla koristetut, joka ruohonkorsi näytti kunniaa kivääreillä, kukat niiailivat, heinäsirkat soittivat viulua, itikat tanssivat katrillia ja sudenkorennot polkkaa, välkkyvät aallot ylt'ympärillä lauloivat kansanlauluja. Ah, ne olivat tunteneet minun veneeni ja luulivat minun tuovan heille kuningastansa. Kun saavuin rantaan, kuulin heidän yhteen ääneen huutavan: "Missä on kuningas Yrjö?"