Ruusu.
Mua hellii hän kuin lastaan.
Vaan, oi, mitä hälle vastaan?
Sano, että lahjoista
Kaikista nyt saamistani
Oli mulle rakkain ani
Tämä pari sukkia.
Olen häntä kurjemp', oi!
Varansa hän kaiken soi.
Vastalahjaks' multa siitä
Valta-istuinkaan ei riitä.
Kuningatar.
Oikein sanoit, tyttönen.
Kunigunda.
Yhhyh tapa tuommoinen!
Sopiiko se puheesen?
Sukat vaimo-ihmisen!
Kuningas. Matami Kunigunda, minun tahtoni on, että hovinaiset huomisesta aikain käyttävät villasukkia silkkikengissä. Se on hyvin terveellistä, ja teidän tulee olla muille hyvänä esimerkkinä. Ruusu-tyttöni, sinä olet usein pyytänyt äitiltäsi lupaa opetella värttinällä kehräämään.
Ruusu. Niin, isäni, se on kauan mielihaluni ollut, vaan äitini ei ole siihen suostunut. Ja hänen käskyänsä mieluisesti tottelen.
Kuningas. Siihen on ollut omat syynsä. Mutta tänään sinä täytät viisitoista; lapsi et enää ole. Nyt saatat kehrätä niin paljon, kuin tahdot.
Kuningatar. Ei tänään, puolisoni! Mutta huomenna.